Turren vaiheet säkkipillipiiparien valtakunnassa

Itku pitkästä ilosta, mutta oma maa mansikka

2008-05-21T17:50:00.005+01:00

Kotimatka sujui naurettavan leppoisasti. Tuntui suorastaaan tylsältä, kun lennot olivat suurin piirtein aikataulussa, mihinkään ei tarvinnut kiiruhtaa, matkalaukkukin tuli perille asti (!) ja mikä parasta, pakaasi oli myös yhtenä kappaleena eikä hajonnut vaikka jouduin sulkemisvaiheessa istumaan sen päälle ja avaamisvaiheessa nuijimaan yhtä lukoista oikein olan takaa.

Vielä(kään) en oikein älyä tilannetta, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa.

Wiii...

Tämä blogi oli nyt tässä. Homma jatkunee toisen blogin muodossa joskus, mutta vasta tosiaan joskus myöhemmin. Kivaa kesänjatkoa kaikille!

I'm coming home again

2008-05-20T09:13:00.004+01:00

Host-isä on hyvästelty, samoin Jäbä. Ei tästä kuivin silmin selviä, mutta onneksi ei tarvitsekaan.

Nyt aamupäivällä on tarkoitus ahtaa viimeisetkin kamat laukkuun ja reppuun, sekä hengailla vielä viimeiset tunnit tällä maankamaralla. Lento lähtee paikallista aikaa klo 16.25, joten on tässä vielä aikaa ihmetellä.

Kiitos kaikille, jotka olette antaneet palautetta ja raapustelleet kivoja kommentteja! En nyt sentään silkaksi omaksi ilokseni tätä kaikkea ole kirjoittanut. Kuittaan koko homman vielä koto-Suomesta, koska siellä kaiken aloitinkin.

Ei kai tässä muuta. Näkemiin, Skotlanti, ja kohta näemme taas, Suomi! (Kannattaa muuten ehkä noin viikon verran pitää varansa Vaasan liikenteessä, koska ennemmin tai myöhemmin äiti varmasti päästää minut auton rattiin...)

Nämä maisemat vaihtuvat kohta aivan toisenlaisiin. Katkeransuloista. Skotlanti jää ikuisiksi ajoiksi sydämeeni, erikoispaikalle.

Pakkaaminen, tuo matkustelijan koetinkivi

2008-05-19T22:20:00.003+01:00

Sain kuin sainkin melkolailla kaiken pakattua - matkalaukku menee hädin tuskin kiinni, reppu painaa melkein yhtä paljon kuin perisynti ja huomenissa tarvitsemani jutut odottavat vielä vuoroaan... Hyväähän tästä ei seuraa, se on varmaa.

Viheliäistä, että Aberdeenin lentoasemalla ei ole SAS:n itsepalvelumasiinaa, koska siinä tapauksessa tulostaisin vain itse tarrat ja heivaisin tiiliskivipakaasini suoraan hihnalle. Nyt tiskillä on epäilemättä koko Britannian niuhottavin tapaus, ja joudun pulittamaan sievoiset summat ylikiloista.

Toinen vaihtoehto on tietysti, että olen jälleen kerran tekemässä todellisuudesta vieraantunutta summittaisarviota matkalaukkuni painosta, mutta parempi vain suhtautua tähän pessimistisesti niin pettymys ei ole niin karvas.

Kaikille seurankipeille ystävilleni muuten tiedoksi: ajattelin aluksi ottaa aika rauhallisesti ja totutella taas olemaan siellä lakeuksilla, joten älkää pillastuko jos vaikutan välttelevän yhteydenottoja. Ja syyttäkää vain itseänne jos päätätte kaikki lähettää sikana tekstiviestejä, koska en välttämättä ole vastaamassa.

Nyt unta palloon, viimeisen kerran täällä.

Ruotimista ja kuvakimara

2008-05-19T09:49:00.014+01:00

Miten hirveän joutuin aika onkaan kiiruhtanut.

Muistan hyvin elävästi, miten sanoin heippa perheelle ja poikaystävälle ja kilpikonnalle, ja miltä tuntui katsella Suomen maankamaran loittonemista lentokoneen ikkunasta. Pystyn sieluni silmin näkemään miltä Skotlannin kirveellä veistetyn särmikäs, kallioinen rantaviiva näytti, kun aloimme lähestyä sitä sopivan puolipilvisen säätilan vallitessa. Mieleenpainuva oli myös kadonneen matkalaukun metsästys, ja kohtaaminen isäntäperheen kanssa.

Yhdeksän kuukauden aikana ehti tapahtua niin valtavasti kaikkea, että muistelemista riittää varmasti koko loppuelämäksi, vaikka osa muistoista kertauksen puutteessa unohtuneekin.

Erilaisten elämää rikastuttavien kokemusten lisäksi opin itsestäni sekä talouden- ja lastenhoidosta vaikka mitä uutta. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko läheisiltä palautetta "uudesta minästä". :D En tietenkään itse osaa muutoksia sormella tökätä, mutta jotenkin on vain sellainen fiilis, että en ihan ole sama tyttö joka tänne viime elokuun lopussa tupsahti.

Olo on hieman sinisävyinen, vaikkei nyt erityisen kamalakaan. En ole vieläkään oikeasti käsittänyt mitä huomenna tapahtuu. Eiköhän se todellisuus iske sitten viimeistään lentokoneessa.

Onneksi muistot ja valokuvat säilyvät, ja toivottavasti karttuneet kielitaidotkin (sekä englanti että unkari, nimittäin).

Eka ilta, tomerana.

Molemmat niin nuoren näköisiä, hahaha.

Lokakuussa osasimme jo poseerata.

Taisi olla ensimmäinen pullanleipomiskerta.

Lapset karusellissa...

Setsu!

Typykkä, pikku possukka.

Jäbä, iso poika jo.

Joulun alla, eikä lumesta tietoakaan.

Joulun jälkeen ylämailla, muusta kuin lumesta ei tietoakaan.

Jäätelöä naamaan.

With housband-to-be.

Poika halusi häväistä itsensä omasta tahdostaan, emme pakottaneet.

Luottokuski.

Kaksi pikku sammakkoa.

Ikävä tulee kavereitakin.

Äiti surkutteli kun sormusta ei näkynyt jossain kuvassa, niin tässä se on sitten havaittavissa jos tarkasti katsoo.

Nyt jatkan pakkaamista.

Ehtoojorinaa taas

2008-05-18T23:08:00.004+01:00

Ihmettelen, miten pakkaaminen voikin olla niin vihoviimeisen tympeää puuhaa. Nyt ei sitä paitsi tarvitse kauheasti miettiä mitä mukaansa ottaisi, koska lähes kaikki lähtee Suomeen. Tietysti lähes tyhjät purnukat, joutava paperisälä ja kaikkein virttyneimmät kuteet löytävät itsensä roskapöntöstä, mutta jotenki tämä silti aiheuttaa henkistä ihottumaa.

Tykkään hoitaa asiat mahdollisimman loogisesti (joku voisi kysyä että minkä kaavan mukaan, mutta voihan sen muotoilla näin: Turren logiikalla), ja tuntuu siltä että kykenen siihen vasta huomenna illalla tai viimeistään tiistaina aamulla. Ärsyttää nimittäin, jos joutuu moneen kertaan järjestelemään romut laukkuihin ihan vain siksi, että ensimmäisellä kerralla tuli mielenhäiriöstä sijoittaneeksi passin ruumaan menevän pakaasin pohjalle. Luultavasti siis kauhon kamani lopullisesti kokoon myöhään huomenillalla...

Onpas taas hankalaa.

Nurinkurin, kuten aivonikin tällä hetkellä.

Maisemia

2008-05-18T16:31:00.002+01:00

Kolme ensimmäistä eilisillalta, loput tämänpäiväiseltä kävelyltä.

Väsynyttä iltatekstiä

2008-05-17T23:03:00.003+01:00

Viimeiset ultimatetreenit, viimeinen kerta kun ajoin sille puolelle kaupunkia, viimeiset näkymät merelle siltä yhdeltä tietyltä kukkulalta. No joo, alakulon lietsominen sikseen.

Suoraan treeneistä menin jatkamaan samoilla linjoilla, eli heittelemään ja pelailemaan parin kaverin kanssa. Välissä nopea suihkussakäynti, jonka jälkeen hauskanpito jatkui yhden tytsyn kotona. (Pyysin pikkuveljeä lähettämään väliaikatietoja Suomi-Ruotsi-ottelusta kun en kerran itse ollut minkäänlaisen vastaanottimen ääressä. Hyvä Suomi!)

Tuntuu hassulta, että kohta tämä blogi on tarkoituksensa täyttänyt, ja se siitä bloggailusta sitten. Onhan tässä kuluneen yhdeksän kuukauden aikana hyvä tovi vierähtänyt kirjoittelun parissa.

Olen itse asiassa leikkinyt ajatuksella bloggailun jatkamisesta, mutta sitä varten joutuisin kyllä keksimään erittäin hyvän syyn. Ketään ei kiinnosta lukea joutavanpäiväisiä jorinoita ei-niin-mistään - siitä nyt puhumattakaan, että jaksaisin sellaisia satuilla. Au pairina toimiminen oli mielestäni riittävän hyvä syy, koska jo pelkästä ulkomailla asumisesta saa väännettyä juttua, ja lisäksi tahdoin pitää läheisiäni ajan tasalla tekemisistäni.

Itselleni blogi ei toimi päiväkirjana, vaan ennemminkin kommunikointitapana: tahdon jakaa jotakin jonkun kanssa, ilmaista mielipiteeni tai jotain siltä väliltä. Jos tahdon muuten vain avautua kirjallisesti, teen sen mieluummin perinteistä kynää apuna käyttäen ja vain omaksi lukemisekseni. Niinpä en sietäisi runoilla tylsistä, jokapäiväisistä tekemisistäni, koska en näe siinä mitään ideaa.

Jos joskus jatkan bloggailua, kyseessä lienee jokin askartelu-ompelu-muutenvaankäsityö-kuvablogintapainen. Mutta ei hätää, tämä blogi elää vielä pari päivää oikein paksusti!

Lähtöfiilis, kumma fiilis

2008-05-16T18:22:00.010+01:00

Onkohan ihan normaalia, että en ollenkaan ota tajutakseni miten vähiin ovat Skotlannin-päiväni käyneet? Typykkä kysyi tänään, monenko yön päästä lähden, ja heitti villinä arvauksena luvun kolme. Tokaisin heti jotta eeihän nyt toki, on siihen enemmän. Tarkemmin ajateltuani totesin olleeni säkällä oikeassa - öitä on nimittäin jäljellä neljä. En oikein tiedä pitäisikö olla kriisissä ja paniikissa, joten en sitten ole. Tai no, kriisissä ehkä, mutta lähinnä alitajuisella tasolla.

Eilinen jäähyväis/ikään-kuin-polttari -ilta oli varsin hauska. Aluksi kehittelimme pienimuotoista ultimatematsia, koska yhdellä tytöistä oli kiekko ("frisbee") mukanaan.

Koirakin on naispuolinen.

Illaan mittaan leikimme erilaisia seuraleikkejä, herkuttelimme, lörpöttelimme ja puhuimme ihan asiaakin. Sain lahjaksi pari korttia, hengellisen kirjan ja rahaa sitä varten, että sillä saan ostaa jotain uuteen kotiin. Onneksi näen suurimman osan kavereista vielä sunnuntaina kirkossa ja nuortenillassa.

Kuulemma hyvää treeniä häitä varten. Onneksi hääkakussa ei kuitenkaan ole ärsyttävää, tuuman vahvuista tomusokerikuorrutusta...

Tämä (viimeinen) perjantai kului kotona notkuessa: jäbällä ei ollut koulua. Aamulla sää vaikutti lupaavalta, mutta pilvistyi heti lounasajasta lähtien rasittavan harmaaksi.

Kävimme hyvän sään aikana happihyppelyllä.

Saman neliömetrin alueelta joka iikka.

Saimme seuraksemme ihananvärisen kissakaverin.

Varsinainen lastenlaulusta tuttu kissa kehrääväinen kyseessä, porisi kuin puurokattila.

Ei kai tässä kummempia, loppuilta kuluu lätkän ja American Idolin parissa.

Kannattaako tunnustaa jos ei tunnista pihlajaa?

2008-05-15T12:59:00.005+01:00

Juttelimme joskus Tellu-serkun vierailun aikana aiheesta mitä puita Suomessa kasvaa mutta Skotlannissa ei, ja toisin päin. Selitin, että en ole täällä kovin kamalasti pihlajoita nähnyt, vaikka toki niitä siellä täällä on. Heti kun sanat olivat lähteneet suustani, aloimme bongailla noita ketun lempipuita. Tellun lähdettyä hoksasin myös, että ikkunastani avautuu suora näkymä kolmeen, melko kookkaaseen saman lajikkeen edustajaan. Onneksi en ajatellut lähteä biologiaa lukemaan.

Puolustuksekseni todettakoon, että tiettyjä puita on hieman hankalaa tunnistaa ilman lehtiä, joten ennen lehtien tuloa olisin tunnistanut vain koivun, kuusen ja männyn...

Asiasta urheiluun. Kuukausi sitten juttelin norjalaisen ja amerikkalaisen kaverini kanssa jääkiekosta, ja jenkki ei tuntunut edes tietävän että suomalaisetkin hallitsevat tuon jalon lajin salat. Sainpa jopa aistia rivien välistä, että katsotaan sitten MM-kisoissa miten ameriikan poijat laittavat verkot töttörölle. Nyt harmittaa, etten tiedä tytön puhelinnumeroa, koska pistäisin varmasti muistutusviestiä moisesta uhoamisesta. Rantapallokasta lomaa jenkeille!

Jenkeistä tulikin mieleeni, että illalla vietetään seurakuntaporukalla allekirjoittaneen läksiäisjuhlaa ja Wedding showeria. Jälkimmäinen on jonkinsorttinen jenkkiperinne, joten en ymmärrä miten se liityy skotteihin saatika itseeni, mutta hauskanpitoa on ymmärtääkseni luvassa.

Päivän paras

2008-05-14T14:48:00.002+01:00

Lueskelin unkarinkielistä lastenlehteä (tai siis luin kaiken minkä osasin, läheskään kaikkea en tietenkään ymmärtänyt vaikka ehkä osasin lukea), ja havaitsin suureksi ilokseni, että siinä seikkailevan nallen lempinimi oli Dorka. Dorotea, tai vastaava unkarinkielinen versio oli siis alkuperänimi. Miten ihastuttavaa.

Keskiviikko, vaikka tuntuu maanantailta

2008-05-14T12:26:00.004+01:00

Kävin tänään kampaajalla, nyt on kesätukka. Melko todennäköisesti viimeinen kerta kun pistäydyin siinä salongissa.

Kotiin päästyäni riensin yläkertaan hakemaan jotakin huoneestani, ja lennosta samaa vauhtia alakertaa kohti, mutta matkani tyssäsi siihen että lensin portaiden yläpäässä selälleni. Äärimmäisen epämiellyttävä kokemus, en suosittele edes masokisteille. Häntäluu murskana, kyynärpäät mustelmilla ja toinen polvikin rieskana. Onnistuin niin ikään kolauttamaan takaraivoani sen verran, että hetken tuntui autopahoinvointiselta. Täytyy sanoa, että lahjakkaasti tuiskaistu, kun sain sisällytettyä niin monta eri ruumiinosaa yhteen kaatumiskertaan.

Kotimaan säätiedotuksia tarkkailtuani tulin siihen tulokseen, että parasta vain ottaa kaikki irti täkäläisistä, suhteellisen kesäisistä keleistä nyt kun vielä voin.

Kartalla normaalina maantienä tunnettu, nopeusrajoitus ymmärtääkseni 50 mph eli noin 80 km/h.

Viimeisiä viedään

2008-05-13T10:08:00.004+01:00

Tellu-serkku lähti tänään. Oli kyllä kerrassaan hauskaa pitkästä aikaa hengailla kahdestaan - onhan siitä jo varovaisen arviomme mukaan lähemmäs kymmenen vuotta kun samalla tavalla oleskelimme mummolassa, kera veljien tai ilman.

Ei mikään epätavallinen näky.

Ja nyt alkaakin lähtölaskenta kotiinpaluuseen. Viimeinen kokonainen tiistai, ja niin edespäin... Kummallista, merkillistä, jänskää, haikeaa, kamalaa, kivaa. Alkua, vai pitäisikö sanoa jatkoa suurille muutoksille.

Sillalta.

Ihanaa, että Tellun täälläollessa säät suosivat runsaalla kädellä, ja neljänä päivänä viidestä lämpötila keikkui parinkympin nurkilla, aurinko paistoi ja oli kesä. Toivon mukaan kotimaan kelit eivät tuota pettymystä.

Kukkaistyttö vailla vertaa.

Kusiner och vitaminer

2008-05-11T18:41:00.009+01:00

Tellu tosiaan tuli kylään, ja mitä hän tekikään ensi töikseen? No, otti tirsat. (Tellu oikealla.)

Eilen kävimme linnakierroksella. (Tässä Dunnottar Castle.)

Kurk.

Linnan seinistä kasvoi kauniita kukkia.

Crathes Castlessa emme käyneet sisällä, mutta linnan puutarhan kolusimme läpikotaisin.

Tellu kohtasi vertaisensa puupäät.

Itse löysin sisäisen puskajussini.

Mikä mättää?

Kukkuu!

Selvis!

2008-05-09T23:13:00.002+01:00

Keltainen, ärsyttävä puska on muuten erääntyyppinen gorse (engl.). Kyseessä on siis ikivihreä havupensas, joka kuuluu sukuun Faboideae, ja on kuin onkin jonkinlainen herneen serkku. (Helena K:lle tiedoksi. ;D) Tämähän selvisi googlettamalla yellow bush with spikes. Jostain syystä yellow bush with evergreen leaves of a tree ei tuottanut tulosta...

Joka tapauksessa: mysteeri on selvitetty. Kiitos, Google.

Lähikuvia puskasta

2008-05-08T11:47:00.003+01:00

Tarmonpuuska

2008-05-07T16:48:00.003+01:00

Joskus olen niin ahkera että oikein ällöttää. Tänään
~ kävin kaupungilla asioilla
~ pesin kaksi koneellista pyykkiä, ja tietysti levitin kuivumaan
~ imuroin huoneeni
~ järjestelin huonekaluni uuteen uskoon serkkuni huomista saapumista varten (tilaa on niin vähän että täytyy hieman organisoida)
~ leivoin korvapuusteja
~ kävin pilateksessa

Huomenna tosiaan Tellu-serkku saapuu heti aamusella. En vielä tiedä miten aktiivisesti päivitän kuulumisia hänen vierailunsa aikana, mutta enköhän jossain vaiheessa kommentoi edes jotain.

Mutta nyt, tärkeä kysymys: mikä alla olevan puskan nimi oikein on?

Puuhapeteilyä kerrakseen

2008-05-06T17:04:00.003+01:00

Jos sovit skotin kanssa tapaamisen vaikkapa kello kolmeksi, varaudu siihen että tyyppi ilmaantuu paikalle vähintään vartin etuajassa. Parempi tietysti niin, myöhästelijöitä kun ei kukaan viitsi katsella - tulee vain sellainen olo, että olisiko tässä itse pitänyt kiirehtiä, tai että jätättääkö kelloni.

Tänään sattui sillä tavalla, että kaasulaitoksen miekkonen oli tulossa tarkastamaan reistailevaa lämmitysjärjestelmäämme, ja host-vanhemmilleni oli luvattu pirauttaa sitä ennen jotta ehtisivät ajoissa takaisin kotiin. No, olin juuri lähdössä kaupungille kun ovikello soi, ja uksen avattuani sisään saapasteli juurikin äijä kaasulaitokselta. Kävi ilmi, että mitään puhelinsoittoa ei ollut kuvioissa ollut.

Vietin siis rattoisan tunteroisen keittiön pöydän ääressä istuskellen, kun kaasu-kuosma sörkki boileria. Kaiken lisäksi raksarevohka saapui nakuttelemaan takapihallemme rakennettavaa lasiterassia, ja puutarhuri apureineen riensi kunnostamaan etupihan kivetystä. Remppaamista joka ikkunassa ja vielä sisällä talossakin. Onneksi sää oli kovin kesäinen ja kaunis niin en masentunut kuoliaaksi.

En muuten muista koskaan Suomessa nähneeni rusakon lisäksi minkäänlaisia ristiturpia, mutta äsken lenkillä käydessäni yhytin kokonaisen lauman pistelemässä poskeen jonkun pahaa-aavistamattoman peltoa. Olivat kerrassaan suloisia.

Tiedotus: Loch Nessissä ei sitten enää ole hirviötä

2008-05-05T16:29:00.009+01:00

Eilen kävimme siis Loch Nessillä. Järvi löytyy kartalta Inverness-nimisen kaupungin eteläpuolelta. Hassua, että kyseisestä paikasta tulee väkisin mielleyhtymä se pohjoisen pikkukylä, vaikka Helsinkikin on lähempänä pohjoisnapaa (tosin Helsingissäpä ei tietääkseni enää ole lunta, toisin kuin Invernessin kupeessa olevilla vuorilla) ja koon puolesta Vaasa voisi olla sen paha kaksoisveli. Viehättävältä se joka tapauksessa näytti läpikulkumatkalaisen silmin.

Olen aiemminkin maininnut, että Aberdeenissa ei juurikaan turisteja esiinny. Niinpä Nessin ympäristössä pyörivät bussilastilliset aiheuttivat lievää ärtymystä, etenkin töykeine käytöstapoineen. Itsehän en ole turisti vaan kovasti paikallisesta käyvä. Jorinat sikseen, tässä pari kuvaa:

Muuan maailman kuuluisimmista järvistä.

Ympäröiviä maisemia katselee ihan mielellään.

Järven kesivaiheilla sijaitsevalla niemimaalla nököttää Castle Urquhart. Varhaisimmat kirjalliset maininnat linnasta ovat 1200-luvulta, että ei mikään ihan toissapäivänä kyhätty tönö kyseessä.

Turren paikka. Olen muuten jo riesaksi asti pohtinut mikä tuon keltaisen puskan nimi on, sitä kun ovat täällä kukkulat väärällään.

Tiesitkö, että Loch Ness on 38 km pitkä ja parhaimmillaan 230 m syvä?

Sää suosi koko päivän: lämpötila asettui vajaaseen 20 asteeseen, ja sadekuurotkin alkoivat vasta kun lähdimme kotia kohti.

Tällaiset portaat kämppääni, kiitos.

Näkyykö hirviötä?

Bestikset.

Kuvassa keskellä katapultti.

Isä ja tytär, ah niin suloista. Kuvan rajaus on hieman kummallinen sen takia että en tahtonut ikuistaa muita turisteja.

Nappasin hirviön! Päätin pitää sen itselläni, koska se on niin söpö. (Muutenkin Pilvilammen ilkeät lokit vain kiusaisivat sitä.)

Kissamaisuuksia

2008-05-03T18:32:00.004+01:00

Käymme sittenkin hirviöpassissa vasta huomenna. Ihan kiva, koska siten pääsin tänään treeneihin.

Olen tässä viimeaikoina puhunut jonkin verran kissoista, minkä vuoksi eksyin yhtenä päivänä pohtimaan sarjakuvissa ja saduissa seikkailevia pörröhäntiä. Tässä viisi makeinta, ei missään erityisessä järjestyksessä:

Irvikissa. (Huononpuoleinen kuva, mutta jouduin vaihtamaan, plääh.)

Liisa Ihmemaasta -tarinan veikeä Irvikissa on melko hulvaton tapaus, ja lisäksi vielä todella raivostuttava - itseäni ainakin ärsyttäisi jos joku latelisi merkillisyyksiä, ainoastaan kadotakseen seuraavassa sekunnissa näkyvistä. Siinäpä katti paikallaan, siis.

Lucifer.

Okei, infernaalinen nimi aiheuttaa miinuspisteitä, mutta muuten Tuhkimosta tuttu, ilkeä kollinketale on mielestäni hauska veikko. Etenkin se peruskenkku, omahyväinen hymy, joka katin suupielissä jatkuvasti kareilee, on kerrassaan valloittava. (Totta puhuakseni äsken kuvailemani ilme muistuttaa erehdyttävästi pikkuveljeni erästä tiettyä naamanvääntelyä.)

Vaaleanpunainen pantteri.

Vaaleanpunaisessa pantterissa viehättävät yliolkainen perusilme ja asenne. Ihastuksekseni pantteri myös onnistuu tavan takaa päätymään sotajalalle samassa sarjakuvassa esiintyvän, pienikokoisen miekkosen kanssa. Suorastaan haltioidun joka kerta kun pinkki ystävämme kurtistaa kulmiaan.

Tiikeri.

Nalle Puhin ystävänä kuuluisaksi tullut Tiikeri on sekä energinen että hilpeä. Parhaiten mieleeni jäänyt Tikru-episodi liittyy kuitenkin hunajaan ja kiukkuiseen äänensävyyn. Siinä Tiikeri menee Puhin luokse vieraisille, bongaa hinajapurnukan ja on heti herkuttelemassa sen sisältöä. Mmm, hunajaa! Tiikerien lempiruokaa! Se pyöräyttää tassuaan astiassa ja pistää suuhunsa. BLLLÖÄ! Tiikerit - eivät - pidä - hunajasta! (En muista monologin alkua aivan tarkkaan, mutta loppuosa menee saletisti noin.) Ratkiriemukas kohta, se on vain nähtävä omin silmin. Vanhin veljeni on muuten eri hyvä jäljittelemään sitä.

Saapasjalkakissa.

En ole neuvokkaamasta mourusta kuullut, eikä sellaista varmaan olekaan. Sadussa kissa juonii isännälleen kuninkaan suosion, hienot vaatteet, eikä enempää tai vähempää kuin kokonaisen pramean linnan, mitkä lopulta johtavat naimakauppaan tämän ja kuninkaan tyttären välillä. Loistavaa!

Kuvien lähteet:
http://i199.photobucket.com/albums/aa44/TurkishWombat/CheshireCat1.jpg
http://www.fromscripttodvd.com/cinderella_dvd.htm
http://www.ioffer.com/i/-PINK-PANTHER-CARTOON-COLLECTION-4-DVD-SET-27968867
http://www.fancypantsfurniture.co.uk/page3.htm
http://www.yesicankids.gov/bedtime/puss.html

Nessie, here I come

2008-05-02T22:02:00.004+01:00

Leivoin tänään korvapuusteja. En ole kuuna päivänä nähnyt yhtä rumia leipomuksia, mutta maku on onneksi kohdallaan. Isäntäperheenikin tykkää, eikä pullia ole enää montaa jäljellä.

On muuten herkkua nimellä siunattu... Kas kun ei ole ruotsiksikin örfil.

Pikku apulainen. (Taustalla Reissumies-pussi. ;D)

Huomenna tai ylihuomenna, hieman säästä riippuen, lähdemme koko porukan voimin bongaamaan Loch Nessin hirviötä. Aion pyydystää sen ja raahata hännästä Pilvilampeen.

Toivottavasti sää on yhtä aurinkoinen kuin tänään päivällä.

Första maj

2008-05-01T10:11:00.002+01:00

Hauskaa vappua sinne Suomeen - lämpöön ja auringonpaisteeseen!

Täällä ei vappua vietellä, mikä ei kyllä itseäni millään tavalla harmita. Sää sen sijaan on jälleen/edelleen ikävämmästä päästä, mutta yritän olla avautumatta siitä sen kummemmin.

Kummasti ajatukset ovat iltaisin alkaneet pyöriä kotiinpaluun ympärillä. Tapaan löytää itseni fiilistelemästä, miltä mahtaa sitten lähtö tuntua. Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa, joku voisi kehottaa keskittymään muihin asioihin kun vielä voin. Olen kuitenkin päättänyt sallia itselleni moiset pohdinnat, koska enhän vatvo asiaa ihan alvariinsa, ja uskon että on parempi jos tällä tavalla valmistaudun henkisesti. Muistan miten ennen tänne tuloanikin tein hurjasti aivotyötä: ei sitä muuten tapuli pysy perässä kun tyttöä viedään jos minne.

Lätkättä

2008-04-30T17:20:00.001+01:00

Tein pientä tutkimusta, ja jos en aivan väärässä ole, niin menevät perjantaina alkavat jääkiekon MM-kisat sivu suun. Ärsyttävää! Mikä tätä maata vaivaa kun ei voida lätkää näyttää?!

Kevätsää lämmittää

2008-04-30T10:48:00.007+01:00

Masennuksen multihuipentuma: sadetta, sadetta, sadetta. Pitäisi käydä kaupungilla, vaan en jaksa lähteä tuonne pyörremyrskyyn. Sateenvarjosta ei ole mitään apua näissä olosuhteissa...

Parkkihalleja toki löytyy melkein joka ostoskeskuksesta, mutta en ole niin rikas että viitsisin pulittaa oravannahkoja mukavuudenhaluisuuteni tähden. Sitä paitsi sillä mammutilla, jolla ajan, on raivostuttavaa pujotella ensiksi pitkiä ramppikyhäelmiä pitkin ylös, ja sitten nitkuttaa ja kitkuttaa johonkin, loistavalla mäihälläni, sika-ahtaaseen väliin. (En yhtään ihmettele että Mini Cooperit sun muut mäyrän kokoiset kotterot ovat suosittuja täällä päin. Toisaalta niin myös kolossaaliset city-maasturit... Ihme porukkaa.) Kaupunkireissu siirtyy siis tuonnemmaksi.

Piristykseksi pari kevätkuvaa eiliseltä:

A thousand times

I've failed

still Your

mercy remains

and should I

stumble again

I'm caught

in Your grace

The heat is on... well in Finland I guess

2008-04-29T09:00:00.006+01:00

Lämpimän viikonlopun ja sateisen eilisen jälkeen luonto alkaa näyttää melko rehevältä. Siltikään en suostu oikein sulattamaan, että tänne on tuleviksi päiviksi luvattu 10 - 15 astetta, kun taas Vaasaan lähemmäs 20.

Tältä näytti puistossa sunnuntaina - joku muukin oli tullut päivää paistattelemaan.

Host-mutsini sanoi, että Vaasassa oli (päiväsaikaan) paljon lämpimämpää kuin täällä. Höh.

Muutenkin hän on puhunut Suomen-reissustaan pelkästään myönteiseen sävyyn. Ihmiset olivat kuulemma melko ujon oloisia, mutta poikkeaviakin yksilöitä sattui kohdalle. Ruotsinkieltä kuuli yllättävän paljon. Kouluissa vallitsi hämmästyttävä kuri (Ruotsin apinatarhaan verrattuna, hänen sanojaan lainatakseni). Pikkuveljeni oli söpö kuin murmeli, ja äitini avoin ja mukava. Englanninkielen opetus oli kummallisen kielioppipainotteista, kommunikointitaitoihin saisi kuulemma panostaa roimasti enemmän. (Jep, samaa mieltä.) Lukion (englannin) oppikirjat olivat kuitenkin hänen mielestään todella hyvät, ja oppilaat eri taitavia ja ahkeria. Itse asiassa hän tuntui säälivän "armottoman työtaakan alla puurtavia lukiolaisia". (Yritin selittää, että vähälläkin pääsee jos tahtoo...) Kaiken kaikkiaan hän luonnehti Suomea tämän kokemuksensa perusteella kuin eri maailmaksi: It's like a whole different world. Nothing like Sweden. And the language was driving me crazy!

Asiasta toiseen. Leivoimme eilen pullaa Typykän kanssa, ja annoin neidille pari taikinapalloa muotoiltavaksi. Tässä tulos:

Etanoita, tietysti.

Askarteluvinkki 2

2008-04-28T10:40:00.002+01:00

Väsätessäsi tärkeitä kortteja, älä käytä kynää, joka muuten olisi tehtävään ja tilanteeseen mitä täydellisin, mutta joka päättää epätasaisen tasaisin väliajoin olla tekemättä jälkeä.

Nimim. Onneksi hääkutsut eivät lukeudu tärkeisiin kortteihin

Askarteluvinkki

2008-04-27T17:15:00.002+01:00

Käyttäessäsi kaksipuolista teippiä, älä missään nimessä leikkaa sekä teippiä että suojapaperia poikki samasta kohdasta: suojapaperin räplääminen irti teipistä on SAIRAAN ÄRSYTTÄVÄÄ jollei lähestulkoon mahdotonta.

Nimim. Arvaa kuka kokeili?

Poikkeus vahvistaa säännön

2008-04-26T18:59:00.003+01:00

Oli kerrassaan asiallinen sää tänään: lämpötila kipusi puolenpäivän jälkeen lähes 20 Celsiusasteeseen. Ultimatea pelatessa tuntui ihan kesältä, ja kesäpäiväksi tätä mielestäni voi kutsuakin. Ei Skotlannissa aina sada! Salamalla ei kuitenkaan ole tapana iskeä kahta kertaa samaan paikkaan, joten saapa nähdä miten käy huomisen.

Iltapäivällä menin vielä erääseen puistoon paistattelemaan päivää kirja kourassa. Sattuipa niin, että käynnissä oli pari kappaletta krikettimatseja.

Tällaisia kylttejä oli ripoteltu nurmikentän laidalle.

Itsehän en kriketistä paljoa ymmärrä. Sen tiedän, että kaikilla on valkoiset vaatteet, ja että ensiksi joku heittää pallon hölmöllä tekniikalla: hirvittävä vauhdinotto, jonka jälkeen heittokättä pyöräytetään menosuuntaan, ja pallo singotaan parinkymmenen metrin päähän sijoittunutta, mailallista pelaajaa kohti. Tämä yrittää sitten osua palloon, ja jos lyönti on hyvä, sekä lyöjä että heittäjän vieressä tähän asti hengaillut toinen lyöjä vaihtavat juosten paikkoja, jopa kahdestikin jos ehtivät.

Ei kyllä mitään havaintoa minkälainen lyönti sitten on hyvä. Kentälle on joka tapauksessa siroteltu valkopukuista jengiä enemmänkin, ja pallon sattuessa kohdalle kaikki yrittävät saada sen mahdollisimman nopeasti kiinni ja palautettua jommallekummalle pesälle (kai). Koko touhusta tulee kovasti mieleen jonkinlainen baseballin alkeellinen muoto.

Heittäminen.

Lähes tunnin verran seurasin peliä lukemisen lomassa, ja yritin päästä jyvälle. Tuloksilla ei kyllä kehuta. Pääsin kuitenkin koskemaan the palloon, koska paikalle saapuessani joku hurjapää juuri lämäsi pelivälineen rajojen ulkopuolelle, ja se pysähtyi lähes jalkojeni juureen. En ollut aivan varma saavatko ulkopuoliset siihen koskea, mutta hetken siekailtuani noukin ja nakkasin sen sitä noutamaan tulleelle hepulle. Cheers! - No problem. En ihmettele että lyöjillä on julmetut polvisuojat, sen verran jämäkästä materiaalista on kyse.

Joskus vielä kirjoitan aiheesta Mitä mieltä host-mammani oli Suomesta, kunhan ehdin ja saan aikaiseksi.

Dear Diary

2008-04-26T12:06:00.003+01:00

Eilisilta oli mitä mukavin. Kokoonnuimme seurakuntatyttöporukalla erään niin ikään seurakunnasta tutun naisen luokse, tapaamisemme aiheena Journal making. (Näin sivumainintana: siksi juuri pidän tästä seurakunnasta niin paljon, koska nuorille suunnattuja tapahtumia ja tempauksia ja juttuja on harva se viikko. Seurauksena loistava yhteishenki.)

Emäntämme, Heather, asui hiljattain Jenkeissä viiden vuoden ajan, ja hän kertoi, miten useat hänen sikäläisistä ystävistään pitivät ihan tosissaan journaleita, päiväkirjoja. Kysyttäessä Jos talosi olisi tulessa, ja paetessasi ehtisit ottaa yhden asian mukaasi, mikä se olisi?, he vastasivat lähes järjestään My journals. (Tässä kohdassa heitimme hetulaa, että jokaisen kunnon kristityn pitäisi tietysti vastata Raamattuni! ;D) Eräälläkin oli kuulemma satoja, elämän varrella täyteen raapusteltuja päiväkirjoja.

En tiedä miten yleistä päiväkirjan pitäminen Suomessa on nykyään, mutta ainakin minun nuoruudessani (hah hah, olenkin jo niin fossiili) monet tytöt kokeilivat tuota varsin romanttiselta vaikuttavaa käyttäytymistä, ja tulos oli vastaavanlainen: 26.4.1996 Rakas päiväkirja! Koulussa oli tänään ruokana makaronilaatikkoa. Koulussa oli tylsää. Koulun jälkeen leikin naapurin Charlotan kanssa. Nyt menen nukkumaan, heippa! 27.4.1996 [Kopioi tähän eilisen teksti, ottaen huomioon että kouluruokana olikin hernekeittoa ja iltapäivällä leikin Charlotan sijaan Maijan kanssa.]

Ei näin.

Heather vinkkasi, että päiväkirjan ei todellakaan tarvitse olla juuri "perinteisenlainen", vaan siitä voi tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa. Eihän sitä kellekään muulle tarvitse edes näyttää, joten ilman muuta se saa, ja sen pitääkin, olla tasan kirjoittajan itsensä näköinen. Se voi sisältää runoja, piirrustuksia, Raamatunkohtia, laulunsanoja, valokuvia, tarroja, lehtileikkeitä, kollaaseja, fiiliksiä, unelmia, tilitystä, ihan mitä vain. Minulla tuli mieleen scrapbooking, ja aika läheltähän nuo liippaavat.

Ajatustensa paperille laittamisessa on se hieno puoli, että sillä tavalla saa monesti selvyyttä päässään pyörivään sekamelskaan. Ristiriitoja kohdatessa ei monesti osaa käsitellä mielessään tilanteen kaikkia näkökulmia, jolloin kirjoittamisen avulla saa ilmaistua itselleen senhetkiset fiiliksensä. Myöhemmin voi sitten palata lukemaan ajatuksiaan, ja nähdä ne ikään kuin lintuperspektiivistä, etäämmältä, selkeämpinä.

Tämä blogin kirjoittaminen on tietynlaista päiväkirjan pitämistä, vaikka pääasiassa keskitynkin kuvailemaan edesottamuksiani, enkä tietenkään tänne koko maailman luettavaksi runoile kaikkein syvimpiä mietteitäni. Tulee kuitenkin edes jollain tasolla käsiteltyä asioita.

Väitän silti, että käsin kirjoittaminen on asia erikseen. Itselläni ainakin aivot toimivat kokonaan eri taajudella kun kirjoitan kynä kädessä enkä kädet näppiksellä. Eron huomaan selkeästi siinä, että esimerkiksi poikaystävälle kirjoitetuissa sähköposteissa ja kirjeissä turisen jotenkin erilailla, jopa aivan eri asioista. Kannattaa joskus kokeilla huvikseen.

Muistan joskus yläasteaikoina harrastaneeni hetken scrapbookingin tapaista. Toiminta tyssäsi siihen, että muuan minulle silloin tärkeä ihminen typeryyttään kajosi kirjaani. Älysi sentään tunnustaa tekonsa, mutta sen verran pahastuin ja loukkaannuin, että poltin koko niteen saunan pesässä. Näin jälkikäteen ajateltuna sääli, koska olin kuitenkin aika paljon siihen raapustellut, ja olisi ollut mielenkiintoista lukea nyt monen vuoden jälkeen...

Nyt inspiraationi heräsi jälleen, joten voi olla että aloitan uudestaan.

Linkkejä kiinnostuneille:
http://www.stevepavlina.com/blog/2007/07/journaling/
http://www.inspiredtojournal.com/
http://42explore.com/journl.htm

Siltä varalta, että tasamaa muuttuisi äkisti mäeksi

2008-04-25T11:42:00.003+01:00

Itse en juuri koskaan harjoita käsijarru-mäkilähtöjä. Kyse on yksinkertaisesti makuasiasta - en vain koe kyseistä menetelmää tarpeelliseksi.

Täällä sen sijaan porukka tuntuu kiskovan kässäriä aina kun mahdollista, oli kyseessä sitten ylämäessä, alamäessä tai laaksonpohjalla tapahtuva seisahtuminen. Kaikki kaverini, joiden kyydissä olen ollut, ovat toistaneet samaa käyttäytymismallia, ja kysynpähän vain että miksi näin? Kerrankin muuan kuomistani pyöritteli kaaraansa lähes vaakasuoralla eli vain erittäin loivasti viettävällä pysäköintialueella saadakseen nokan tarkoituksenmukaiseen suuntaan, ja suoritti joka pysähdyskerralla sievän käsijarrulähdön.

Joko tämä lukeutuu taas kategoriaan Kukin Taaplaa Tavallaan, tai sitten koslankäsittelyni on tavalla tai toisella vajavaista.

Kesähaikailua jälleen

2008-04-24T19:01:00.004+01:00

Ihanaa, että vihdoinkin on hieman lämpimämpää. Eikös se ole kesän merkki, kun öiden keskilämpötila pysyttelee yli kymmenessä Celsiuksessa? Täällä alkaa tilanne vähitellen olla sellainen, ainakin mikäli BBC:n säätiedotuksiin on luottaminen. Kesäkesäkesäkesä.

Missä ovat beduiinit kameleineen?

Eilen olin tikahtua nauruun, kun bongasin takapihallamme sen vakiokissavieraan lisäksi toisenkin katin, joka sitä paitsi muistutti edellistä erehdyttävästi. Maut erosivat toisistaan ainoastaan siten, että uusi tuttavuuteni oli kaikin tavoin toista kamalampi. Ehkä he ovat veljekset.

Näin tänään

2008-04-23T18:37:00.003+01:00

No olipahan päivä. Mitä harmain ja tylsin sää, päässäni majaileva päänsärynpoikanen sekä klyyvariani kutitteleva siitepölyallergiantapainen kruunasivat kaiken.

Onneksi vähän illemmalla on pilates-tunti. En muista että kertaakaan olisi ollut tympeä olo sellaisen jälkeen. Ohjaajani tosiaan siirsi minut viime kurssin jälkeen astetta vaativampaan ryhmään, mikä on vaikuttanut erittäin hyvältä ratkaisulta. Pidän haasteista. ;)

Ajattelin kyllä jatkaa pilatesta sitten Suomessakin, ja mietin olenko aluksi aivan pihalla suomenkielisten termien kanssa. Ohjaajissakin on varmasti eroja. Tämänhetkiseni tuntuu todella pätevältä: saanut oppinsa The Australian Physiotherapy & Pilates Institute -nimisestä laitoksesta, toiminut alalla 20 vuotta ja on lisäksi hyvä antamaan yksilöllistä palautetta ryhmän jokaiselle jäsenelle.

Huomisessa ei sitten olekaan niin mitään erityistä.

Host-mama oli tänään käymässä Suomen-kotonani. Pikkuveljeni kommentoi asiaa näin: Mukava heppu, en ihmettele että viihdyt sielä. Hitsi sillä oli paljo samoja eleitä ku sulla! Oot kunnon spitaali, tarttuu vaikkei haluis.

-nen, ja muuta eläinjuttua

2008-04-22T12:24:00.004+01:00

Jos pääskynen ja peipponen ovat luontevasti pääsky ja peippo, niin päteekö sama sääntö muihinkin elukoihin? Miltä kuulostaisivat esimerkiksi hevo ja hytty? Luvattoman heikkolaatuista juttua, tiedän. Säälittävää kyllä, näille virnuilin itsekseni matkalla kaupasta kotiin.

Voisin kutsua itseäni eläinrakkaaksi, vaikka katalasti pilailin viattomien luontokappaleiden kustannuksella. Isäntäparini sen sijaan ei pahemmin elukoista välitä, kissoista ainakaan. Niinpä heitä nakertaa vietävästi, että naapurin kelju katti jolkottelee ympäri pihapiiriä, eikä ole häätöyrityksistä moksiskaan.

Kyseessä on niin vertikaalisesti kuin horisontaalisestikin suuri yksilö, joka röyhkeästi makoilee ikkunalaudoillamme, portaillamme sekä takapihallamme, ja kielteistä huomiota kohdatessaan kyylää vain välinpitämättömästi. Itsehän repeilen sisäisesti joka kerta kun mirrin nään, tai kun jompikumpi hosteistani sadattelee sen olemassaoloa. Onnistuin jopa nappaamaan kuvan roikaleesta, kun se hengaili takaoven liepeillä. Kerrassaan mainio mouru.

"No mitä?"

Maanantaimietteitä

2008-04-21T18:44:00.003+01:00

Työpäiväni alkoi tänään kello 7.30 kun host-faija lähti heittämään vaimoaan lentokentälle. Jäbällä ei ollut koulua, joten hengailimme kahdestaan sen aikaa kun Typykkä oli tarhassa, ja tämän haettuamme vietimme pitkän tovin ulkona auringonpaisteessa palloa potkien.

Puoli viiden aikaan aloin kerätä muksujen uintikamoja kasaan, koska epäilin isänsä unohtaneen heidän vartin yli viideltä alkavat uintituntinsa. Soitin vielä perään, että ethän unohtanut, ja vastaukseksi sain vakuutteluja muistamisesta. Vartin päästä professori kurvasi paikalle ja lampsi kaikessa rauhassa sisälle, jolloin varmistin, että olihan se puolen tunnin päästä... Oli. Pikainen kommentti uloskiitämisen yhteydessä kuului: Once again I'm grateful that there's a woman in the house. Heh. Siinäs kuulitte.

Lähes kymmentuntisen työpäivän jälkeen tuntui hyvältä käydä pitkällä juoksulenkillä lintujen laulun säestämänä. Taas kerran tuli niin elävästi Suomen kesä mieleen - vastaleikatun nurmikon tuoksu, jostain kantautuva grillauksen aromi, ne linnut, lämmin muttei paahtava keli.

Ei tätä kuitenkaan kesäksi mielestäni voi kutsua. Sunnuntainakin, sään olessa päällisin puolin kaunis mutta tuulen takia viileä, porukka palloili rantakadulla tyytyväisenä shortseissa ja t-paidoissa. Jotkut sissit olivat jopa käyneet uimassa. Teki mieleni valistaa jokaista asiaankuulumattomasti pukeutunutta vastaantulijaa - Nyt ei, jätkät hei, todellakaan ole kesä. Illalla nuortenillassa eräs ystäväni vielä myhäili kesäisen sään johdosta, johon tokaisin, että kevättähän tässä vasta eletään, ainakin sään puolesta. Tyypin mielestä oli vaikea uskoa, että Suomessa muka on lämpöisempää.

Tältä näyttää lähitulevaisuus

2008-04-20T17:56:00.006+01:00

Vaihdoimme lentolippuni. Lähtöön/paluuseen jäljellä kuukausi, argh. Nyt täysillä loppuaika!

Ensi viikosta tuleekin melko mielenkiintoinen. Host-mama lähtee huomenna neljän yön reissulle Vaasaan keräämään materiaalia lopputyötään varten, joka liittyy olennaisesti suomi-ruotsi-kaksikielisyyteen. Oikeaan paikkaan on siis menossa. Yösijan hän saa lukioaikaiselta luokanvalvojaltani - mikäs sen merkillisempi yhdistelmä - ja tarkoituksenaan olisi käydä moikkaamassa perhettäni. Ja hommata minulle ruisleipää.

Perheen äidin poissaolo tietää ilman muuta tavallista enemmän hommaa minulle, mutta mikäs siinä, viikon sitä vain kestää sitä paitsi. Säiden pitäisi ennusteiden mukaan olla lämpenemään päin, ja puissa alkaa vihdoinkin ihan kunnolla näkyä lehdenalkuja. Serkkutyttöni Tellu saapuu luokseni reilun kahden viikon päästä, ja hänen lähtönsä jälkeen alkaakin jo viimeinen viikkoni täällä. Tupla-argh.

Kesäkesä, kohta täällä.

Nyt kun näitä miellyttäviä asioita pääsin luettelemaan, niin mainittakoon sekin, että olin tänään astua lokinraadon päälle. Mittailin rantaa niin ajatuksissani, että onnistuin välttämään kurjan kohtalon viime hetken näppärällä väistöliikkeellä.

Vaikeita asioita

2008-04-19T21:32:00.003+01:00

Host-vanhempani ovat huolissaan jaksamisestani, nyt kun järjestelen omia häitäni täältä parin tuhannen kilometrin takaa, ja elämää tässä muutenkin eletään. He ehdottivat, että jos tilannetta yhtään helpottaisi kotiinpaluuni aikaistaminen viikolla tai parilla, se sopisi heille. We don't want you to end up like a dead mouse. Neither do we want to get rid of you, but we understand the situation. Oikeastaan asiasta keskusteltiin ensimmäisen kerran jo viikko sitten, mutta perheen isä oli viikon työmatkalla Ruotsissa, ja muutenki minulle haluttiin antaa aikaa miettiä asiaa, joten juttelimme lisää vasta tänä iltana.

Itselläni ei ollut tullut mieleenkään että voisin tosiaan lähteä aikaisemmin. Olen kai sitten luonteeltani niin säntillinen ja tunnollinen, kaikki tehdään aina loppuun asti ja sovituista asioista pidetään kiinni... Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Aluksi pidin ajatusta luuserimaisena. Jotenkin on vain niin vaikeaa myöntää olevansa inhimillinen kuten muutkin, rajallisine voimavaroineen. Enkä millään päässyt eroon pollassani nalkuttavasta äänestä: quitter, kesken lopettaja, lupauksenpettäjä.

Ajan kanssa aloin kuitenkin ymmärtää, että mitä aikaisemmin nostan kytkintä, sitä helpommaksi teen elämäni. Häihin tosiaan on jäljellä alle 100 päivää, mikä ei siis ole paljon. Kamppailin asian kanssa pari päivää ja tein päätökseni.

Palaan kotiin parisen viikkoa aiemmin kuin mitä alun perin oli puhe. Alle viiden viikon päästä.

Lähdön ajattelemista ei kuvaa paremmin mikään muu adjektiivi kuin katkeransuloinen. Lisää tästä aiheesta myöhemmin.

Triviaalitietoa

2008-04-18T23:01:00.005+01:00

Täältä kotiin palatessani olen...

* ajanut yhtä monta kuukautta oikean- ja vasemmanpuoleisessa liikenteessä
* seurustellut noin 14 kuukautta, joista yhdeksän kaukosuhteillen
* vihdoinkin päässyt kutakuinkin eroon armottomasta sössötyksestä kahta erilaista s-äännettä peräjälkeen lausuessani (esimerkiksi it's just tai Swedish speaking)
* paitsi muuttanut ulkomaille, myös ulkomailla ja ulkomailta
* oppinut korvakuulolta unkarinkielen alkeet
* edustanut ulkomaista joukkuetta ultimateturnauksessa
* omistanut ulkomaisen pankkitilin ja maksukortin
* alkanut murtaa ruotsia eriskummallisesti ja englantia ehkä hivenen skottilaisittain, eli niin ikään eriskummallisesti
* päättänyt suhtautua Suomen "vaihtelevaan säähän" pitkämielisesti
* toivottavasti ruskettuneempi kuin kotiväki, saavunhan sentään etelästä

No kyllä se UV-indeksi on tässä viimeaikoina ollut pääsääntöisesti 3.

Satumonarkeille ja lapsille jotkin asiat ovat niin perin yksinkertaisia

2008-04-17T12:24:00.003+01:00

Luin eilen varmaan kymmenennettä kertaa Typykälle Rapunzel-nimistä satua. Stooriin vihkiytymättömille lyhyt yhteenveto: Rapunzelin isä käy ennen tytön syntymää pöllimässä naapurissa asuvan noidan kasvimaalta rapunzel-kasvia sitä halajavalle vaimolleen (joo, raskaana olevilla naisilla on aina mitä lie mielitekoja), mistä velhotar hirmustuu. Ilkityönsä hyvitykseksi mies joutuu lupaamaan että luovuttaa lapsen heti syntymän jälkeen noidalle.

Noitapa sulkee Rapunzelin (joka siis sai nimensä kasvin mukaan) metsän keskelle ovettomaan torniin (en vieläkään ymmärrä miksi), jossa neito tylsyyden tappamiseksi lauleskelee itsekseen. Maagitar käy aina välillä morjestamassa ottolastaan, ja pääsee torniin käskemällä tämän laskemaan ikkunasta järkyttävän pitkän lettinsä, jota pitkin hän sitten könyää ylös.

Kuinka ollakaan, ryteikössä samoileva prinssi sattuu kuulemaan Rapunzelin lumoavaa laulantaa, ja käy vakoilemassa millä ilveellä torniin pääsee. Niinpä hän itse kipuaa palmikkoa pitkin, ja käy sumeilematta asiaan: Kuulin kauniin laulunne ja rakastuin teihin oitis, kaunis neito. Tulisitteko vaimokseni? (Tarinan loppu onkin sitten melko tylsä ja tavallinen. Noita saa kuulla asiasta, siirtää tytön toisaalle, prinssi löytää tämän kuitenkin, ja niin hääkellot jo kumajavat.)

Mutta siis tyyppi kuulee kimman laulavan, ja alkaa saman tien kaavailla häitä! Mitä jos tytsyssä ei lauluäänen (ja okei, ulkonäön) lisäksi ole yhtä ainutta myönteistä puolta? Silkka seireeni, sanon minä.

Unohdin rapunzelit ja jalosukuiset hetkeksi, kunnes Jäbä palautti asian mieleeni koulusta palattuaan, touhottamalla: Arvaa mitä yks tyttö mun luokalta sanoi tänään? Se sanoi että se aikoo mennä naimisiin joko mun tai sit yhen toisen meidänluokkalaisen pojan kans! Just. No mitä vastasit? Sanoin että no okei.

Mitä tästä voimme päätellä? Ainakin sen, että tietyt asiat voi tehdä myös mutkattomasti.

Vuorovaikutusta

2008-04-16T12:05:00.002+01:00

Yksi serkkutytöistäni lentää noin kolmen viikon päästä vieraakseni. Lapset ovat tietysti perillä suunnitelmasta, ja eilen Jäbä päätti hieman tehdä taustatutkimusta.

Jäbä: Monenko yön päästä se sun serkku tulee?
Minä: Öö... No on siihen vielä yli 20 yötä.
J: 21? 22? 25? *ilkikurisesti*
M: Raah.
J: Minkälainen auto sun serkulla on?
M: ??? Ei sillä edes oo autoa.
J: No mut minkälainen auto sen vanhemmilla on?
M: Ei se nyt vanhempiensa luona enää asu, ja täytyy sanoa että en muista.
J: *kertoo ilmeellään, että olen turha tyyppi kun en edes sen vertaa tiedä*

Jonkin aikaa sitten mainitsin Typykän hingusta saada omakseen pieni, suomalainen talo, jossa voisi syödä ja nukkua ja mitä kaikkea. Erehdyin pari päivää sitten valistamaan häntä, että niin pieneen taloon ei mahtuisi marsukaan asumaan, ja siitäkös oli huuto syntyä. Jouduin kiireesti paikkailemaan, että katsotaan nyt ja voihan se tietysti olla mahdollista, ja äläs nyt silppua pelihousujasi ennenaikaisesti...

Muksuilla on jokin kummallinen taito saada minut tuntemaan itseni julmetun tolloksi, ikään kuin en tajuaisi mistään mitään. :D

Cubetusta eli neliöilyä (hups, kuutioilua siis)

2008-04-15T17:33:00.008+01:00

Kuulin muuten viikonlopun aikana ensimmäistä kertaa r-vikaisen englanninkielisen puhuvan. Aika jännä, etten aikaisemmin ole vastaavaan törmännyt.

Nyt kun olen kokenut yhden kotimaisen (Yyteri) ja yhden täkäläisen (CUBE) rantaturnauksen, voisin hieman käsitellä niiden eroja, ja hyviä sekä huonoja puolia.

Sijainti - okei, Yyteri on kieltämättä aika keskellä korpea, mutta Balmedien ranta se vasta onkin. Vai mitä mieltä olette kymmenen minuutin patikkaretkestä dyynin rinnettä ylös, alas, ristiin ja rastiin ennen pelikenttien saavuttamista? Vuorovesi on tosin hankala kaveri rannalla pelattaessa, joten pelipaikan suhteen ei sen takia liene oikein vaihtoehtoja. Kummallakaan biitsillä ei todellakaan ole vessaa, mitä ei tietenkään voi hyvällä katsoa. Maisemia vertaillakseni voisin mainita, että Balmedien näkymät kyllä hakkaavat Yyterin.

Sää - hah hah, tarvitseeko edes selittää? Skotlannin sään puolustukseksi kuitenkin sen verran, että kun kerran keli vaihtuu monta kertaa päivässä, koiranilmaakin kestää usein vain hetken.

Ilmapiiri - pidin enemmän CUBE:n tunnelmasta. Joukkueet koostuivat ymmärtääkseni pääosin opiskelijoista, mikä saattaa vaikuttaa yhteishenkeen. No, yleensäkin ultimatetapahtumissa tapaa vallita myönteinen ilmapiiri, satun nyt vain olemaan tuota mieltä. :D

Alkoholi ja oheistapahtumat - CUBE:ssa omasta mielestäni ehdottomasti parempi tilanne. Ennen turnausta oli tavallisen team socialin (joukkueen viikottaisen illanistujaissysteemin) kaltainen tapahtuma eräässä pubissa. Porukka valui paikalle, tilasi ehkä oluen (itsehän join kolaa) ja notkui sosialisoimassa. Lauantai-iltana järjestettiin ceilidh (josta olen ennenkin puhunut, skottitansseista siis on kyse), ja sekös vasta oli kivaa! Miksei Suomessa tunneta moisia, vai tunnetaanko, enkä vain tiennyt sitä?! Kukaan ei ollut ympäripäissään. (En voi varmasti sanoa ettei kukaan olis ollut tippaakaan hiprakassa, koska en yllättäen käynyt jokaiselta erikseen tenttimässä. Yleiskuva oli joka tapauksessa perin raitis.)

Jos saisin valita kumpaan turnaukseen osallistuisin uudestaan, valitsisin ehdottomasti täkäläisen. Mielessäni itää suunnitelma suomalaisen joukkueen kokoamisesta... Tekisi mieleni palata ensi vuonna näyttämään skoteille pelaamisen mallia. (Tomaatti, Kaima, Tsurre, miten olis? ;D)

Visuaalisen estetiikan vuoksi voisin vielä lisätä yhdet sulut tähän tekstiin. (Näin.)

Osaako edes olla hieman nätin värinen taivas?

Tässä pikku pelipätkä.

Kesän pelejä odotellessa

2008-04-14T17:09:00.004+01:00

Pelitilanteita.

Turnaus siis oli ja meni, kuten myös naamani possunvärisyys. Onneksi. Olo tosin on hieman raihnainen. Jos haluaa kokea saman, kannattaa harjoittaa pontevaa hiekassa pinkomista, hiekassa seisoskelemista, hiekassa käveleskelemistä - kaikkea tuota kahden päivän ajan - ja lisäksi kannattaa toisen päivän iltana osallistua usean tunnin pituiseen ceilidhiin, jossa kannattaa istua aloillaan vain parin tanssin ajan.

Sää oli koko viikonlopun ajan perusskottilainen: pilvistä, sadetta, aurinkoista, raekuuroja. Ainoa vakiona pysyvä ilmiö oli viheliäisen kylmä tuuli, joka pakotti verhoutumaan takkiin ja tuulihousuihin heti kun kentältä pääsi - itsehän en nimittäin voi sietää pitkissä housuissa pelaamista. Kuvat saattavat tietysti antaa virheellisen vaikutelman lämpimästä hiekkarannasta... (Sitä paitsi kentät sijaitsivat hiekkalaaksossa, jonka toisella puolella oli meri ja toinen puoli muuttui nummeksi, tai miksi sellaista ikinä kutsutaankaan.)

Positive Mojo. (Bongaa suomalainen. Lisäksi voit veikata norjalaista ja kahta jenkkiä.)

//Edit: Hoksasin, että etpä voikaan syynätä kahta jenkkiä, koska kuvasta puuttuu pari henkilöä, joista yksi on toinen ameriikkalaisista.

Beach, sand and a disc. And preferably some sun.

2008-04-12T18:09:00.003+01:00

Lisää kuvia tapahtumasta myöhemmin.

Pärstäni on hiljalleen vaihtanut väriä norsunluusta loheen taittuvaksi, koska pilvisestä ja sadekuuroisesta säästä huolimatta hipiäni onnistui keräämään kameleontteutumiseen tarvittavan määrän UV-säteilyä. Kyllä aurinkokin siis välillä pilkisteli, mutta pilviverhon takaa. Tuulenvoimakkuutta ei tarvitse varmaan erikseen kommentoida...

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Oma joukkueeni (Mojo 2) oli sijoitettu samaan pooliin (lohkoon) parin ennakkosuosikin kanssa, ja niinpä otimme kaikilta turpaan selvin numeroin. Pelaaminen oli kuitenkin hauskaa. Pääsin pitkästä aikaa pyörittämään kunnon pelinrakennusta erään toisen raksaamisesta tykkäävän tytön kanssa, välillä viiletin vaihtelun vuoksi yläkentällä ja puolustuksessa vedimme kaikki kiukulla. Dyykipaikkaa ei tänään herunut, joten se jää huomisen rästilistalle.

Lienee parasta kaivaa jostain esiin aurinkosuojavoidetta ihan vain siksi, että keväällä iho kärähtää herkästi. Voisin kertoa erään jutun parin vuoden takaiselta Sipoon-reissulta...

Olimme kaiman ja toisen vaasalaisen ultimatetytsyn kanssa päivän kestävällä maajoukkueleirillä ja heti perään osallistuimme päivän kestävään turnaukseen. Ajankohta oli itse asiassa varmaan huhtikuun loppupuolta. Sää oli tuulinen ja pilvinen, ja sateen uhka oli koko ajan olemassa, joten muistaakseni kukaan ei pahemmin käyttänyt aurinkovoidetta.

Illalla hörähtelimme peilin ääressä hieman punertaville kasvoillemme, mutta emme kiinnittäneet asiaan sen enempää huomiota. Kuinka ollakaan, sunnuntai-iltana kotimatkalla emme voineet tasaisin väliajoin olla repeämättä nauruun toisiamme vilkaistessamme, koska aloimme kaikki uhkaavasti muistuttaa stop-merkkejä: silmänvalkuaiset ja hymyillessä hampaat olivat ainoat epäpunaiset alueet naamatauluissamme. Kokeneina auringonottoekspertteinä tuumailimme, että kyllä se tästä tokenee yön aikana.

No, kaima ja allekirjoittanut raahautuivat seuraavana päivänä kouluun armottomat meikkivoiteet naamalla, koska sävy oli niin kirkuva, että kaikki lähialueen härät olisivat pillastuneet sen silkasta olemassaolosta. (Ja silti kaikki kyselivät kilvan, olimmeko kenties käyneet jossain etelässä. Toki, onhan se Sipoo Vaasasta useita satoja kilometrejä etelään.) Kolmas tyttö ei edes vaivautunut kouluun, niin voimakkaasta reaktiosta oli kyse.

Veikkaan siis, että historia toistaa itseään ja koira palaa oksennukselleen ja mitä kaikkea, jos en hommaa asiaankuuluvaa tököttiä.

Nyt olisi hyvälle kirvesmiehelle hommia

2008-04-11T17:08:00.003+01:00

Typykkä: Voisitko tuoda mulle pienen talon Suomesta?
Minä: Öö... Okei... Kuinka pienen?
T: Tän kokosen. *demonstroi kätösillään noin 100 neliösentin kokoista aluetta*
M: Mitä sä sillä?
T: No nukkuisin sielä, söisin... Sit sielä olis pöytä ja ikkunoita.

Kaikki tiesimme toki, että suomalaiset talot ovat oivallista tekoa, mutta melkoinen maagi saisi olla jos Typykän toiveen toteuttaisi.

Masentuneena tarkastelen viikonlopun säätiedotetta. Kurjuuksien kurjuus, jos se pitää paikkansa.

Kevätiltana

2008-04-10T09:06:00.006+01:00

Eilen illalla sää oli viileä mutta poutainen.

Linnut sirkuttivat sielunsa kyllyydestä.

Yllätin itseni ikävöimästä Suomen kesää.

Ei sillä että olisin kiireellä pois tulossa.

Tänään on kahdeksan viikkoa jäljellä...

... ja aion kyllä nauttia niistä.

Sekavia fiiliksiä, siis. :)

Sarkasmitta, vaihteeksi

2008-04-09T16:33:00.002+01:00

Vaihteleva sää osoittaa taas parhaita piirteitään: aamuinen lumisade vaihtui päivän mittaan keväiseksi auringonpaisteeksi. Tuuli on hieman vilpoinen, mutta ei haittaa niin kauan kuin suulista riittää. Elättelen toiveita sateettomasta viikonlopusta...

Vajaan tunnin päästä suunnistan kampaajalle pääsemään eroon angoralammas-lookistani. (Varmistin muuten juuri asian: angoralampaita ei ole olemassakaan, olen siis ainoa laatuani.) Mikähän siinäkin on, että hiusten leikkauttaminen piristää aina mahdottomasti? Tai no, hieman tarkennusta väittämään - mikäli tulos on onnistunut. En kyllä muista että koskaan olisi käynyt älyttömän ohraisesti. Kehnoimpia tuloksia olen varmaankin saanut aikaan suorittaessani tee-se-itse-keritsemistä, takaraivoa on nimittäin paha pällistellä otsan puolelta.

Lauantaina on muuten luvassa ceilidh, joten pääsen taas laittamaan jalalla koreasti!

Miksi, oi miksi? osa 2

2008-04-09T10:52:00.002+01:00

Miksi

taas sataa lunta vaikka on huhtikuu? Mikä tätä säätä vaivaa?
koko kaupungissa ei tunnu olevan normaalia askarteluliikettä?
selkääni jomottaa vaikka miten päin olisi?
tänään on keskiviikko eikä torstai?
vieraslistan laatiminen on niin hankalaa?
viikonlopuksikin on luvattu talvista keliä? Näytänkö siltä että tahdon pelata arktisissa olosuhteissa?
en millään jaksaisi laittaa kunnon lounasta, vaan suunnittelen lämpimien voileipien ahmimista?

Siksi.

Suojelusenkelit tarkkana, skotit liikenteessä!

2008-04-08T09:07:00.003+01:00

Yleisin alakoululaisten koulumatkajärjestely tuntuu täällä olevan sellainen, että jompikumpi vanhemmista käy tuomassa mukulan autolla, tai lähellä asuttaessa saattaa jalkaisin. En usko että täällä on tarpeen asettaa sääntöjä ekaluokkalaisten pyöräilyä koskien, sillä koulu sijaitsee armottoman mäen nokalla, eivätkä kovin monet tunnu innostuvan vuoripyöräilystä.

Koulun liikennejärjestelyt sen sijaan eivät oikein tue tuota kaarallakuskaamisperiaatetta. Rakennuksen ympäri vie yksisuuntainen tie, joka on miinoitettu hidasteilla. Osa tiestä on myös varustettu keltaisilla, tienposkeen pysäköimisen kieltävillä viivoilla, joita kukaan ei noudata. Aikoinaan entisessä paikassa asuessamme kuljin itsekin vienti- ja hakumatkat koslalla, koska Typykkä ei jaksanut kävellä niin pitkää matkaa, ja jouduin aina lähtemään naurettavan aikaisin parkkipaikan varmistamiseksi. Koulun kellojen soimisen jälkeen koko oppilaitoksen ympäristö onkin sitten yhtä karusellia, kun kaikki yrittävät päästä lähtemään.

Olen nyt parina aamuna nähnyt äärettömän suloisen ilmestyksen: isoveli ja pikkusisko käsi kädessä koulutiellä - isovelikin korkeintaan kuusivuotias. Tarkasti lapset vahtasivat tietä ylittäessään molempiin suuntiin, ja varuiksi vielä kahdesti, ennen kuin kipittivät toiselle puolelle. Tuli aivan mieleen tämä kuva:

Kuva täältä.

Vähän vielä lisää

2008-04-07T02:51:00.001+01:00

Turha sitten tulla lätisemään mistään hääpaineilusta, se ei nimittäin ollenkaan vastaa kysymykseen Miksi jo monta kuukautta?!

Mikä on...

2008-04-07T02:08:00.004+01:00

...kun ei nukuta? Ja etenkin, mitä asialle tekisi?! Lähes neljän tunnin sängyssä turhautuneena pyörimisen jälkeen annoin periksi ja yritän nyt raakaa väsytystaktiikkaa.

Eikä edes ole ensimmäinen kerta kun käy näin. Olen koko tänä Skotlannin-aikanani nukkunut levottoman huonosti, enkä yksinkertaisesti keksi mistä kiikastaa. Kotopuolessa tapasin uinua melko vaivattomasti, mitä nyt välillä podin vähäunisuutta esimerkiksi stressin takia. TÄLLAINEN PELI EI VETELE.

Kohta marssin lääkärille hakemaan tainnutustroppia, nuijaa en nimittäin omista ja seinät ovat täällä niin heikkoa tekoa, että niitä päin juoksemisesta seuraa vain reikä seinässä ja ehkä päässäkin.

MUR!

Plääh osa 2

2008-04-06T15:12:00.002+01:00

Aamulla maassa oli viiden sentin lumikerros. Kirkosta ulos tullessani suurin osa oli sulanut, mutta valkoista on edelleen varjopaikoissa ja notkelmissa. En kestä jos viikon päästä on yhtä kylmä! Tuulikin on niin raju ja kylmä, että pilkkihaalari olisi parahultaisin varuste ulos mentäessä.

Kevätsää ja muuta mukavaa

2008-04-05T16:37:00.002+01:00

Höh, tämä päivä on kulunut lumen, rännän, rakeiden, veden ja auringonpaisteen iloisen vuorottelun merkeissä. Ei oikein houkutellut lähteä ulos kun koskaan ei tiennyt millä hetkellä seuraava ryöppy sattuu niskaan, vaikka hetkittäiset aurinkoiset tuokiot miten petollisesti vetivät puoleensa. Toivon totisesti että säät tästä tokenevat ensi viikonloppuun mennessä, koska en todellakaan pidä ajatusta rantaultimateturnauksesta lumipyryssä viehättävänä. Tällä hetkellä maa on valkoisenaan lumesta ja lisää vain tulee...

Muistan, miten puolitoista vuotta sitten seurasin osaksi huvittuneena nykyisen kälyni häävalmisteluja: tämä luuhasi koneella yömyöhälle tutkimassa erilaisia aihetta käsitteleviä nettisivuja ja muutenkin suunnittelemassa kaikenlaista, vaan enköhän löydä nyt itseni tekemästä aivan samaa. Eipä minulla toisaalta paljon vaihtoehtojakaan ole, täältä käsin on nimittäin kovin vaikea tässä vaiheessa tehdä muuta kuin selailla, viesteillä, tutkia ja säätää. Mutta mikäs siinä, ihan mukavaahan tämä vain on. ;)

Mukavaa sen sijaan ei ole se, että Typykän ego vain paisuu paisumistaan, mistä seuraa tietysti entistä nokkavampaa käytöstä ja kommenttia. Tai no, onhan se siinä mielessä mukavaa, että kyseessä on vain normaali kehitysvaihe, mutta välillä ei tiedä pitäisikö nauraa päälle vai istuttaa portailla koko päivän. Hassua, että vielä pari kuukautta sitten tyttö oli niin enkeli ja kullanmuru-hellanlettas.

Epämenolippu

2008-04-04T09:47:00.003+01:00

Varasin eilen host-maman kanssa itselleni paluulipun Suomeen. 5.6. klo 16.25 lähtee lentoni täältä, ja saavun Vaasaan seuraavan vuorokauden puolella klo 1.05. Välissä käyn vaihtamassa koneita Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lennän siis samaa reittiä kuin alunperin tänne tullessani, mikä tuntuu itsestäni ihan mukavalta - ikään kuin loppuunkäsittelyltä.

Nyt kotiinlähtö tuntuu paljon konkreettisemmalta, kun on mahdollista vaikkapa laskea tj-lukema. Sitä en kyllä ole tekemässä. Vähemmästäkin sekoaisi.

Hoksasin eilen hämmästyksekseni kaipaavani Suomen kesää kuin panda bambunlehviä. Sää nimittäin muistutti erehdyttävästi isänmaan alkukesää, ja totesin muuten iltalenkillä käydessäni, että puskiin oli ilmestynyt pienet vihreät lehdet. Tänään taas vaikuttaa melko sateiselta, täydellinen leipomispäivä siis. Sotkin äsken kokoon pullataikinan, ja niin lämpimään liemeen, että jos kuivahiiva ei toimi niin toivottavasti heitti henkensä.

Lisää tätä, kiitos.

Sol och sommar

2008-04-03T17:20:00.004+01:00

Lämpötila päätti tosiaan kivuta vallan mukaviin lukemiin. Parhaimmillaan auton mittari näytti 17,5 astetta. Jo on kumma jos ei ala niitä hiirenkorvia kohta ilmaantua. Toisaalta, palelevat sitten vain, raukat, koska sunnuntaiksi ja maanantaiksi on nähtävästi luvattu lumisadetta. Ah tätä vaihtelevuuden suloisuutta.

Lykyksi sain kampaaja-ajan ensi viikon keskiviikolle... (Ei sovi hämääntyä taustan vehreydestä: kaikki puskat ja puut eivät edes vaivautuneet pudottamaan lehtiään talveksi.)

Iltapäivällä leikimme lasten kanssa pihalla, ja seuraamme liittyivät toviksi naapurin kaksi melkolailla vahdittavieni ikäistä tyttöä. Heistä vanhempi on astetta ylemmällä luokalla kuin Jäbä, samassa koulussa. Nuorempi on Typykkää muutaman kuukauden vanhempi, joten tytöt pääsevät/joutuvat syksyllä samalle luokalle.

Palattuamme sisälle Jäbä päätti spontaanisti jatkaa avioitumisaiheesta turisemista. Epäilen äkillisen lämmön pehmittäneen pojan pään.

Jäbä: Mitä jos se [vanhempi] tyttö kysyy haluanko mä mennä sen kanssa naimisiin?
Minä: ?!
Jäbä: Niin että mitähän mä sitte vastaisin, joo vai ei.
Minä: Jaa-a kuule... *epätoivoinen yritys olla kuolematta nauruun*

Mikähän kukkanen tämä on? Nätti ainakin.

17 degrees Celsius

2008-04-03T15:22:00.000+01:00

I'm so not staying indoors.

Bling bling

2008-04-02T20:22:00.004+01:00

Mielenkiintoista huomata, miten ihmisillä on eri näkökulmat kihlautumiseen. Monet tiedustelevat saman tien häiden ajankohtaa, toiset kysyvät onko h-päivästä vielä ollut puhetta ja jotkut suhtautuvat asiaan kuin naimisiin meno ei kävisi mielessäkään.

Omasta mielestäni varsinaista kihloihin menemistä ei ole edes olemassa, vaan kihlautuminen merkitsee yksinkertaisesti lupautumista avioliittoon astumisesta. Asiasta voi joko sopia yhdessä tai toinen voi kosia, mutta joo kihloihin tässä menimme, ja siis mitkä häät? -meininki on tämän tytön mielestä jonninjoutavaa. Kukin tietysti tavallaan. Ystäväni ja läheiseni varmaan tiesivätkin jo ennestään että itse en näissä asioissa ala suotta aikailla. ;)

Tällaanen. (Tätä oli toivottu...)

Sormuksia hankkiessamme kävi ilmi pari mielenkiintoista seikkaa paikallisista tavoista. Ensinnäkään miehelle ei lainkaan hommata kihlasormusta (tämän kyllä tiesin ennestään - mieskö sitten saa rauhassa esittää vapailla markkinoilla olevaa?), ja naisen kihlasormusta koristaa mielellään timantti jos toinenkin. Vihkisormus on sitten yksinkertaisempi, eli sormukset menevät ikään kuin toisin päin kuin meillä Suomessa. Niinpä jouduimmekin joka liikkeessä erikseen selostamaan olevamme ulkomailta ja noudattavamme täkäläisittäin nurinkurisia perinteitä.

Hoidokkini eivät vielä oikein ole sisäistäneet naimisiinmenon funktiota. Aiheesta tuli eilen puhetta, ja keskustelua käytiin seuraavanlaisesti:

Typykkä: Mä ainaki haluan naimisiin!
Jäbä: Kenen kanssa muka?
Minä: Se on niin pieni vielä, ei se nyt vielä tiedä.
T: Mä haluan mennä Jäbän kans naimisiin!
J: *tyrmistynyt ilme*
M: Hahaha, ei oman sisaruksen kanssa voi mennä naimisiin.
J: Voiko silti käydä vierailulla omien sisarusten luona?
M: No öö, tietysti. Naimisiin mennään sellasen kanssa, jota rakastaa [Jäbä yökkäilee, Typykkä huokaisee romanttinen katse silmissään] ja jonka kanssa tahtoo jakaa koko elämän ja niin edespäin.

En tiedä miten hyvin meni perille tälläkään kertaa.

Näin sitä pitää

2008-04-02T14:13:00.003+01:00

Kuva sieltä, kuva täältä, kuva joka säältä ja pään päältä

2008-03-31T19:53:00.005+01:00

Jäbällä on tämä viikko lomaa koulusta, joten olen päivisin yksin kotona kaksin. Onneksi tänään oli kaunis ilma, juuri sopiva simpukoiden keräilemiseen. Harjoitimme myös jonkin verran kortinpeluuta, kotosalla tosin. Jäbä yritti opettaa minulle jotain peliä, jonka nimeä en nyt kuolemaksenikaan muista, mutta omaksumista häiritsi hieman pojan puutteellinen korttipelisanaston tietämys. Pääasia että voitin.

Tässä vaiheessa pussissa oli vielä tilaa...

Jep, joku on pahemman kerran hiustenleikkuun tarpeessa. Kuvaushetkellä tuuli kyllä tuiversi suortuvat sen verran mystillisesti, että lopputulos on todellisuuttakin typerämmän näköinen.

Jostain syystä tällä hetkellä eivät sanat sinkoile. Pää on niin täynnä kaikenlaista miettimistä.

Kevät on ilokseni ottanut taas edistysaskelia, ja linnut laulelevat oikein pontevasti tälläkin hetkellä vaikka aurinko on jo laskenut. Sisäinen sunnuntaifotarini syyhyää räpsiä joka välissä ja paikassa, mutta en ole niin huomiotaherättävän turistimainen ulkomuodoltani, että kehtaisin kaivaa kameraa esiin aivan jatkuvasti.

Yritänkin aina mahdollisimman sulavan luontevasti näpsiä suunnilleen lonkalta ja muualle tähyillen, viheltelyn säestämänä. On se niin rankkaa. Edinburghissa vaikutti turisteja vilisevän mielin määrin, vaan täällä eivät moiset pyöri elämääni helpottamassa.

Back to normal, I think

2008-03-30T13:23:00.002+01:00

Sinne meni kihlattu, kävin juuri heittämässä hänet lentokentälle. Tästä alkaa aupparointini loppusuora, sillä jäljellä on vajaat kymmenen viikkoa. Niin vähän!!!

Eilen illalla tulin pohtineeksi, että en olisi etukäteen arvannut miten vaikealta täältä tuntuu sitten lopuksi lähteä. Eron hetket eivät tokikaan ole vielä käsillä, mutta kuuluisan näppituntuman ansiosta pystyn kyllä päättelemään mitkä ovat fiilikset parin kuukauden kuluttua.

Sekin on hassua, että missään vaiheessa en ole potenut sen kummempaa Suomi-, koti- tai perheikävää. Kulttuurishokki - mikä se on? Kaikki on vain jotenkin ihmeellisesti tuntunut menevän putkeen. Vielä ei tietenkään kannata nuolaista, mutta suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti. Asioilla on tapana järjestyä, mikä tuli todettua muuten siinäkin, että sain töitä heinäkuuksi niin kutsutusta vakiopaikastani.

Does it ring any bells?

2008-03-28T18:34:00.003Z

Tuli tässä muuten mentyä kihloihin. Suurin osa suvusta lieneekin jo tietävän, sen verran tehokkaasti on tällaisilla jutuilla tapana levitä - veljet tietysti suuna päänä. Että sellaista tähän väliin. :)

Muikku + A-P

Säätila vuodenajan mukaan

2008-03-24T14:28:00.002Z

No hups, viime päivityksestä onkin jo vierähtänyt tovi. Perjantaina en syystä tai toisesta kyennyt kirjautumaan sisään tehdäkseni asialle jotain, ja toisaalta, kuten jo mainitsin, poikaystäväni saapui samaisena päivänä vierailulle - olen siis ollut enemmän tai vähemmän busy. Tässä pieni selostus kuluneista ja tulevista tapahtumista.

Kävimme eilen kylässä erään seurakunnasta tutun perheen luona. Perheen äiti on suomalainen, ja niin ikään kotoisin Pohjanmaalta. Oli oikein mukavaa syödä, jutella ja kahvitella sekaisin suomeksi ja englanniksi. Keskiviikkona on vuorossa reissu junalla Edinburghiin, odotamme innolla!

Tyypilliseen tapaansa skotlantilainen sää on osottainut kaikkea muuta kuin johdonmukaisuuden merkkejä: sataa lunta nyt neljättä päivää peräkkäin. Edellisinä päivinä meininki on ollut todella vaihtelevaa, eli ulos vilkaistessa aurinko paistoi ja seuraavassa hetkessä tulikin räntää ja sitten lunta, mutta tämänpäiväistä voi kyllä huoletta luonnehtia lumimyrskyksi. Monet ovat vääräleukaisuuttaan kuittailleet poikaystävälleni, että päätti sitten tuoda suomalaiset sääolot muassaan.

Meri vaahtosi kuin olut kuohuaa

2008-03-20T16:50:00.008Z

Anteeksi nyt, mutta joudutte jälleen katselemaan meri-aiheisia kuvatuksia. Tai siis mikään pakko ei tietenkään ole, varoitan vain etukäteen.

Vaahtopäitä on yllättävän vaikea onnistua ikuistamaan.

Siksipä käytänkin kameran jatkuva laukaisu -toimintoa.

Ja sitten onkin edessä onnistuneiden otosten seulominen turhukkeiden joukosta.

Ryöps.

Pärsk.

Vaahdotus.

Olisin taas voinut viettää rannalla ikuisuuden kuvia räpsien ja simpukoita noukkien. Joudunkohan tekemään uuden, merelle omistetun luokkatunnisteen...

Kissa saattaa tuoda kuolleen hiiren ovelle, meri sen sijaan tällaisen pienehkön pöllin.

Sunnuntaivalokuvaajan kosto

2008-03-19T16:59:00.008Z

Pärskekollaasi.

Meri oli tänään vihertävä ja kiukkuinen. Satuin ensimmäistä kertaa paikalle nousuveden (luullakseni) korkeimpaan aikaan, ja tuntui kieltämättä siltä, että mitä se noin lähellä tekee. Simpukat jäivät keräämättä, mutta saatan uusia reissun huomenna.

Kevään merkit olivat bongattavissa Duthie Parkissa.

Pääsiäisen värit, vai mitä olette mieltä?

Violettia, keltaista, sinistä ja kaikkien vaaleampia sävyjä, sekä tietysti valkoista.

Näin veikeän värisiä krookuksia en ole hetkeen nähnyt.

Ikään kuin vasemmanpuoleiset narsissit olisivat päivettyneempiä.

Monikohan muuten käy vaivihkaan hakemassa pääsiäiskukat kyseisestä puistosta... Itse tosin en kehdannut edes hirveän lähelle tallustella kuvia näpsimään (paitsi paikoissa, joissa ei näkynyt ristin sielua), en nimittäin ollut ihan varma olisinko saanut osakseni kielteistä huomiota koiranulkoiluttajilta sun muilta reippailijoilta.

Vuotan, varron, venailen

2008-03-19T10:55:00.004Z

Miksiköhän viimeaikoina on tuullut sietämättömän kovaa? Eilen illallakin lenkillä käydessäni vastatuulipätkillä syke nousi heti kymmenellä lyönnillä minuutissa. Aurinko on onneksi pilkistellyt aivan kiitettävästi. Hiirenkorvia puihin tässä odottelen.

Ensi kuun alkupuolella pääsen pitkästä aikaa pelikentälle: otan osaa paikallisen ultimateseuran järjestämään CUBE-turnaukseen (Caledonia's Beach Ultimate Event.) Kyseessä on siis dyyneillä pelattava sekajoukkueiden turnaus, ja voi pojat että odotan sitä innolla ja mielenkiinnolla! Taitaa kotimainen vastine, Yyteri Beach Ultimate, jäädä kakkoseksi. ;)

Eniten kuitenkin vartoilen ylihuomista, jolloin poikaystäväni lennähtää vieraakseni. Vastahan sitä ollaan siinä vaiheessa 11 viikkoa oltu tällä tavalla eri puolilla maanosaa - voisin sanailla kaukosuhteista pitemmästikin. Ei tämä kuitenkaan mikään ohraisimmista ohraisin tilanne ole (sitä paitsi itsepähän olen syypää :D), muuan ystäväni nimittäin kaukosuhteili hyvän aikaa Suomi-Singapore-akselilla (ovat nyt onnellisesti naimisissa ;) ), ja erään toisen sydän sykkii kalifornialaiselle sweetheartille.

Last autumn.

Portaille siitä

2008-03-18T17:34:00.005Z

Aina ei puhe mene perille asti, vaan on keksittävä vaihtoehtoinen tapa kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Typykän kohdalla hyväksi havaittu keino on istuttaa tyttö portaiden alimmalle askelmalle niin pitkäksi aikaa, että toivottua käyttäytymistä alkaa ilmetä.

Portaat.

Pari viikkoa sitten olin tytsyn kanssa kahdestaan kotona, ja syystä tai toisesta jouduin soveltamaan porrasmenetelmääni. Onnistuimme lopulta selvittämään tapauksen asiaankuuluvien anteeksipyyntöjen ja -antojen kera, ja leikkiminen jatkui. Hetken kuluttua olin saada nauruhalvauksen, kun Typykkä alkoi tomerasti ojentaa nukkeaan, joka ilmeisesti käyttäytyi perin sopimattomasti. Nu får du sitta på trappan! (Saat mennä portaille istumaan!) Nukke jäi jäähylle, ja vähän päästä tuima "äiti" kävi tiedustelemassa joko sitä ollaan valmiita anteeksipyyntöön.

Tavallisella äänellä: Kan du säga förlåt nu?
Piipittävällä: Ja!
Tavallisella: Bra! Då får du komma bort därifrån!

Nukke tajusi onneksi ettei ryppyily kannata.

Tänään oli puolestaan nalle vaarassa päätyä rappusille. Typykkä nukahti tarhasta tultuaan sohvalle, joten jouduin herättämään hänet kun koitti aika hakea Jäbä koulusta. Kuka tahansa on kiukkuinen moisen kohtelun takia, mutta käytin nallea huudonestovälineenä - nalle muka piiloutui taskuuni, loikkasi sieltä alas ja muutenki venkoili yleisesti. Tyttö unohti unisuutensa ja yhtyi leikkiin: matkalla koululle nalle mätkähti maahan useaan otteeseen, muka hypättyään omin luvin. Äkisti Typykkä heristi sille sormea ja torui: När vi kommer hem, ska du sitta på trappan! (Saat istua rappusille kun tulemme kotiin!)

Huvittavaa nähdä käytännössä miten lapsi soveltaa oppimaansa leikkiin.

Raah

2008-03-18T09:55:00.005Z

Hevonen on häst, pappi on präst, suola on salt, mallas on malt, kaikki on allt.

Joo meni vain hermot kun en jostain syystä onnistunut lataamaan yhtä säkkipillivideota. Jonain päivänä vielä... (Mutinaa.)

"Mama, I'm a big girl now."

2008-03-17T17:22:00.002Z

Mikä on ison tytön merkki? Se, että voi aloittaa koulunkäynnin. Mikä on pikkutytön merkki? Suussa itsepintaisesti nököttävä tutti. Mistä löydämme sekä ison että pienen tytön merkkiä kantavan henkilön? Tällä nimenomaisella hetkellä tämän talon alakerrasta.

Kyse on siis Typykästä, jonka koulukelpoisuutta käytiin tänään tarhassa testaamassa. Likkaa kehuttiin maasta taivaisiin, on kuulemma tosi terävä ikäisekseen. Hassua ajatella, että kouluun sitä ollaan menossa, mutta väsyneenä neiti nappaa tutin suuhun ja rakkaan rievun kouraan. Hol van cumi és tente? kuuluu lauseisiin, jotka opin melko aikaisessa vaiheessa - missä on tutti ja riepu?

Itseäni kyllä ärsyttäisi katsella nelivuotiasta tuttisuuta, siis jos olisi oma muksu kyseessä, mutta kaikki tämä sai miettimään minkä ikäisenä itse luovuin tutista. Tai minkä ikäisenä se pöllittiin ja piilotettiin. Äitillä lienee tähän(kin) vastaus. ;) (Varoitus: seuraavat virkkeet eivät mitä luultavimmin ole huvittavia muiden kuin sisäpiirijuttuihin vihkiytyneiden mielestä... Poikaystäväni nimittäin epäili, että isoveljeni nyysivät minun tuttini ja hukkasivat/piilottivat/polttivat sen, mistä päädyimme siihen, että pikkuveljeni puolestaan varmasti poltti tuttinsa itse.)

Äiskä kommentoi tässä joskus, että kirjoittelen enemmän Typykästä kuin Jäbästä. Tottapa hyvinkin, ja kaikkeen on järkeenkäypä selitys. Vietän Typykän kanssa enemmän aikaa, joten lienee luonnollista että juttuakin sitten riittää enemmän. Lisäksi Jäbä elää tällä hetkellä psykologiasta tuttua latenssivaihetta, jota kuvaillaan melko rauhallisena, itsenäisyyden kasvattamisen kautena. (Hahaa, jäi psykan opiskelusta sentään jotain päähän!) Mitään hirveän mullistavaa ei siis pitäisi olla meneillään.

Kuivahiiva, tuo kohotusaineiden irvikuva

2008-03-16T09:39:00.004Z

Sain eilen illalla kahdeksan aikaan armottoman inspiraation leipoa pullapitkon. Itse asiassa idea tuli jo aikaisemmin päivällä, mutta iltaan mennessä vimma oli sen verran pakottava, että oli tartuttava toimeen. Sattui olemaan beibisittausilta, joten laitoin lapset nukkumaan ja ryhdyin leipomaan.

Muuten homma sujui nappiin, mutta kuivahiivaa en (taaskaan) onnistunut nostattamaan ennen kuin vasta uunissa. Miten sen kanssa oikein pitää menetellä?! Ärsytti vietävästi, kun pitko halkeili pätsissä koska ei ollut aikaisemmin pahemmin suvainnut nousta. En edes viitsi ottaa kuvaa niin törkeästä ilmestyksestä. Maussa ei sen sijaan valittamista, onneksi.

Tänään isäntäperheeni luokse tulee vierailulle tuttu hollantilaisperhe. Luvassa tuplaantunut muksumäärä, kielten sekamelska ja hyvää ruokaa.

Konspiroidutaan porukalla

2008-03-14T16:37:00.003Z

Onneksi taas on perjantai. Kestän paremmin näitä bloggausvastoinkäymisiä.

Mikähän siinä muuten on, että joka ikinen kerta kun matkalla kaupunkiin pistäydyn läheisessä postitoimistossa, rakennuksen jo valmiiksi epämääräinen "parkkipaikka" (eli yksisuuntainen tienpätkä, jonka varrella on pari pysäköintiruutua) on totaalisessa kaaoksessa. Siten päädyn aina jättämään kaaran mitä mielikuvituksellisimpiin sijainteihin, ja kuinka ollakaan, postista ulos marssiessani vapaita paikkoja kyllä piisaa vaikka naapuripitäjällekin jakaa. Enkä edes tapaa luuhata postitusasioillani viittä minuuttia kauempaa! Takuulla tämän kaiken takana on katala salaliitto.

Konspiraatioista puheen ollen, olen mielenkiinnolla seurannut uuden Feedjit-lisäosani avulla mistä maista blogiani on pällistelty. Ilahduttavaa huomata, että Suomen ja Ison-Britannian jälkeen sivua on ladattu tiuhimmin Japanista käsin - enpä olisi osannut arvata. Nyt pyytäisinkin samaa, mitä juurikin Jaappanissa vaikuttava Ulla blogissaan (liittäisin tähän linkin, mutta sepä ei onnistukaan kun Blogger uhmaikäilee!) muinoin: heitä kommentilla! Ei väliä oletko blogini vakiotiiraaja, pari kertaa pistäytynyt vai ihan vain sattumalta paikalle sattunut. Tärkeintä on, että sanot edes hei, ja jos saan pyytää, liitä myös mukaan nimi tai nimimerkki ja ehkä jopa asuinmaa tai -paikkakunta! Olisin kovin kiitollinen. :)

Kiitti

2008-03-14T09:10:00.003Z

No nyt meni herrrmooooot. Eilen Blogger ei antanut siirtää kursoria keskelle tekstiä, eikä myöskään tekstin mustaaminen onnistunut, joten täytyi vain toivoa etten joutuisi muuttamaan mitään minkä olin kirjoittanut monta riviä aiemmin.

Nyt puolestaan sivuelementtien lisääminen on jostain syystä pannassa, mikä merkitsee uuden kyselyn poissaoloa. Miksi, oi miksi?!

Tätä mieltä asiasta.

Oppia ikä kaikki

2008-03-13T16:48:00.003Z

Au pairin arjen palkitsevimmat jutut liittyvät monesti vahdittaviin muksuihin. Useimmat aupparit viettävät kuitenkin perheessä useita kuukausia, jopa vuoden tai pari, mistä ajasta leijonanosa kuluu tenavien kanssa touhutessa. Mitä pienempi lapsi, sitä nopeampi kehitys - sitä suuremmin järkyttyy sisäistäessään mitä kaikkea aupparoinnin aikana onkaan tapahtunut.

Tähän mennessä huomattavimmat muutokset omissa kullanmurusissani liittyvät olosuhteista johtuen kieliin: syyskuussa kumpikaan ei osannut englantia paria yksittäistä sanaa tai fraasia enempää, mutta nykyään molemmat pälättävät unkarin ja ruotsin lisäksi melko sujuvaa englantiakin. Ruotsinkielestä pilkistelevät riikinruotsin lisäksi minulta tarttuneet suomenruotsalaiset ilmaukset ja nuoremmalla ehkä murrekin, englanninkielensä muotoutuu varmaankin ajan myötä skottivivahteiseksi. Monikansallisuutta parhaimmillaan!

Ilokseni muunkinlaisia edistysaskelia on kuluneen puolivuotisen aikana otettu. Jäbä osoittaa yhä useammin vastuullisen isoveljen elkeitä, on oppinut paremmin huolehtimaan tavaroistaan, osaa tietä ylittäessään pyöritellä päätään sen verran tehokkaasti että välttää autojen alle jäämisen. Eikä enää tarvitse joka välissä olla huomauttelemassa niistä samoista, taannoin kränää aiheuttaneista asioista.

Typykkä puolestaan on englannin lisäksi oppinut roimasti ruotsiakin. Vaatteiden pukeminen ja riisuminen onnistuu sutjakkaammin, syöminen luonnistuu tavallisella tuolilla istuen, tarhasta tullessa nukuttaa enää aniharvoin päiväunien verran. Puhumattakaan piirtämiseen, kirjoittamiseen ja sanaston laajuuteen liittyvistä edistysaskelista.

Koen olevani etuoikeutettu, kun saan olla läsnä lasten oppiessa uusia asioita - monesti olen itse asiassa juuri se henkilö, joka nämä uudet taidot opettaa. Onnistumisen myötäilon lisäksi on palkitsevaa kuulla sanat Jag gillar dej, jotka usein lähtevät onnellisen pirpanan huulilta.

This is why she's a lady

2008-03-12T18:15:00.003Z

Young and sweet.

Nelivuotias hoidokkityttöni on varsinainen neiti henkeen ja vereen. Tässä pieni listaus syistä, jotka ovat johtaneet kyseiseen päätelmään:

<3 käyttää AINA pinkkejä vaatteita jos mahdollista
<3 on alati tunkemassa pinnejä ja pampuloita hiuksiinsa (tai minun hiuksiini)
<3 kietoo mieluusti kaulaansa helminauhoja
<3 tykkää sydämistä ja mekoista, etenkin pinkeistä
<3 aikoo isona ruveta prinsessaksi, ja pohtii välillä tulevan prinssinsä henkilöllisyyttä
<3 on kerrassaan haltioitunut nukeista ja etenkin elävistä vauvoista
<3 kyselee säännöllisesti äidiltään ja minulta koska aiomme hankkia vauvoja (huom. monikko) - kukaan ei tosin ole väittänyt että aikoisimme
<3 demonstroi taannoin isälleen millaiset kengät haluaisi: sipsutteli edestakaisin varpaillaan - kyseessä olivat siis korkokengät
<3 selitti aikovansa meikata sitten hieman isompana
<3 MEIKKASI ripsensä omatoimisesti ja -lupaisesti äitinsä ripsivärillä
<3 vinkui äidiltään kynsilakkaa samalla kun tämä lakkasi omia kynsiään
<3 kinusi reiät korviinsa 4-vuotissynttärilahjaksi
<3 valitsi korvakoruikseen mitkäs muutkaan kuin pinkit napit
<3 sai lahjaksi myös (pinkkejä) lasten kynsilakkoja ja huulikiiltoja, ovat kovassa käytössä

Kotiäitejä oomme kaikki?

2008-03-11T17:01:00.003Z

En tiedä onko kyseessä yleisskotlantilainen ilmiö, vai johtuuko tämä nyt asuinalueestamme, mutta vaikuttaa siltä että vuorokaudenajasta riippumatta jonkun pitäisi olla kotona. Joskus Jäbän koulusta soitetaan kotipuhelimeemme (vaikka vanhempien kännykkänumerot ovat kyllä perin selvillä), toisinaan ollaan tuomassa kuittausta vaativaa lähetystä, silloin tällöin naapuri tai muu puolituttu pistäytyy jollain jonninjoutavalla asialla - keskellä päivää.

Tarkoitukseni ei todellakaan ole suhtautua kotiäitiyteen alentuvasti, aionhan itsekin olla kotona omien lasteni ollessa pieniä, mutta tuntuu kieltämättä hassulta jos ihmiset oikein pitävät oletusarvona sitä, että elämme työpäivän keskivaiheita, jonkunhan on oltava kotona.

Sama asia on juolahtanut mieleeni pohtiessani koulusysteemiä: pikkuiset primary-oppilaat, eli melkolailla kaikki nelivuotiaat ja sitä vanhemmat, pääsevät koulusta kolmen maissa, eikä iltapäiväkerhoja tietääkseni mitenkään liikaa ole olemassa. Keskenään sen ikäistä on turha päästää mihinkään notkumaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee että toinen vanhemmista tekee puolta päivää tai on kokonaan kotona.

Nyt mietin siis, onko tilanne sama koko Skotlannissa (tai Britanniassa), vai pitäisikö touhun juurta etsiä Shellin suunnalta... Tätä kyseistä kaupunginosaa pidetään nimittäin yleisesti Shellin työntekijöiden (lue: äveriäiden) asuinseutuna, ja öljy-aapojen vaimojen ei todellakaan tarvitse käydä töissä muuta kuin korkeintaan tylsyyden karkotukseksi...

Ehkä olen vain suomalaisena liiankin tottunut siihen, että usein molemmat vanhemmat ovat työssäkäyviä.

Cults.

Kakkua ja naamoja

2008-03-10T14:17:00.007Z

Tässä uhkaamiani kuvia eiliseltä. Kävi ilmi, että nyt niitä pystyi lataamaan yksitellen - tavattoman tehokasta.

Kuten sanoin, marsipaanipäällyste ei todellakaan näytä siltä miltä pitäisi...

...mutta sisäpuolelle kurkatessa ei paljoa valittamista.

Tätä mieltä isoveli oli siskon saamasta huomiosta.

Huulet uuteen uskoon.

Tyypillisyyksiä

2008-03-10T10:06:00.003Z

Talven raivoisimmaksi tituleerattu myrsky on saapunut Brittein Saarille. Myräkkä on kuulemma matkannut tänne Atlantin yli - Amerikan puolella se jo teki tuhojaan - eikä kyseessä ole enempää tai vähempää kuin parisentuhatta kilometriä leveä syklonimuodostelma. Itsehän majailen itärannikolla, joten tällä puolella päässemme vähimmällä, ja muutenkin myrskyn pitäisi sattua sopivimmin Lounais-Englantiin. Näin jo aamu-uutisista, kuinka meri oli paikoin noussut maalle asti ja kova tuuli kaatanut puita sun muita.

No, myrskyn keskipisteessä tai ei, täälläkin sataa kaatamalla ja tuulee mauttoman voimakkaasti. (Ja ikkunani yläpuolella olevista tuuletus-mistä-lie-ritilöistä puhaltaa suoraan sisään, joten huoneessani vallitsevat arktiset olosuhteet. Eipähän tarvitse tuulettaa.) Tästä kaikesta kovin innostuneena ajoin aamusähellysten jälkeen rantaan vilkaisemaan Pohjanmeren meininkiä.

Aallot olivat todellakin mahtavan kokoisia, etenkin niiden pituus oli tällaiselle Pohjanlahden pikkupärskeisiin tottuneelle vautsi-vau. Otin kamerani esille, ja kuinka ollakaan: akku loppui saman tien. Siis mä en kestä. Satamaan on kuitenkin sen verran pitkä matka ja liikenne paikoin niin tukkoista, ettei sinne huvikseen viitsi joka käänteessä kaasutella.

Lohdutukseksi rohmusin pakastimesta jäätelöä.

Yllättävää muuten sekin, että en edelleenkään onnistu lataamaan kuvia Bloggerille.

Prinsessointia kerrakseen

2008-03-09T18:11:00.003Z

Typykkä sai synttärilahjaksi reiät korviin. Kera vaaleanpunaisten korvakorujen. Ja imelänpinkin käsilaukun, joka sisältää hempeän sävyisiä, pikkupiikuille suunnattuja kynsilakkoja sekä huulikiilteitä. Itsekin pääsin osalliseksi sotamaalailusta...

Niin ja prinsessakakku onnistui oikeastaan yli odotusten. Marsipaaninkuvatus otti ja lörpsähti, mutta muuten touhu näytti lähes ammattimaiselta. (En edes pidä marsipaanista, tai oikeammin en voi sietää sitä, joten olihan se arvattavissa ettei niin ällöttävän makuinen säätö voi osata käyttäytyä.) Mallikelpoisen ulkomuodon lisäksi tårta maistui hyvältä.

Harmikseni Blogger ei nyt suostu vastaanottamaan kuviani, joten lisään niitä myöhemmin esitelläkseni äsken kuvailemaani.

Tulipa tästäkin tällainen tynkäteksti. Olen hetken kuluttua lähdössä nuorteniltaan, syytän siis hajamielisyyttä.

Miksei se ole vaaleanpunainen kun nimessä kerran on prinsessa?

2008-03-08T22:45:00.005Z

Typykkä täyttää ensi keskiviikkona 4 vuotta, joten vietämme synttäreitä huomenna. Tänä iltana valmistimme vanhempien kanssa tytölle prinsessakakun, koska tämä oli sellaista toivonut. Minun osanottoani tarvittiin kuulemma siksi, että tyypit epäilivät kaiken menevän mönkään jollen ole paikkailemassa heidän, no, vaatimattomia leipomistaitojaan. Touhuaminen oli ihan mukavaa ja tuotti jopa tulosta. Aion huomenna ottaa kuvan kakusta ennen kuin siihen kajotaan, mutta tässä esimerkki siitä millaista prinsesstårtan oikeasti pitäisi olla:

Muuten päivä meni urheillessa ja sekalaisten hommien parissa touhutessa. Väsyttää kyllä niin raakasti, että taidan suoria saman tien petiin.

Kuva täältä.

Sekasvenska

2008-03-07T10:46:00.005Z

Ihmettelen suuresti, miten olen onnistunut kehittämään itselleni pääkaupunkiseudun finlandssvenskaa muistuttavan aksentin, ruotsia puhuessani siis. Syy piillee siinä, että olen tietysti koko ajan vahtinut kieltäni etten löpisisi lapsille epäselvintä mahdollista rantaruotsalaista murresekoitusta, joten sanojen lyhyeksi nielaisemisen sijaan olen pikemminkin ryhtynyt venyttämään niitä - eli nykyään Ska vi läs nå? saattaakin kuulua suustani Ska vi läässa någo? Mystistä. Asiaan saattaa tietysti vaikuttaa sekin, että olen nyt parin kuukauden ajan kuunnellut netin kautta suomenruotsalaista Radio Extremiä, jonka juontajista osa on Etelä-Suomesta... Mutta on se silti perin epämääräistä.

Kävin aamusella rannalla vilkaisemassa näkymiä, koska aurinko paistaa nätisti. Epämiellyttävän kova ja kylmä tuuli pakotti häipymään pelkän puolen tunnin maleksimisen jälkeen, mutta kuvasin pikku videopätkän kiukkuisista aalloista:

Videon loppupuolella huomioni kiinnittyy uhkaavasti lähestyvään vesirajaan, pannahisen meri aikoi käydä päälle vaikka minusta se näytti olevan vetäytymään päin. En ikinä oikein ota selvää onko nousu- vai laskuveden aika, ja yritän sitten aina päätellä sitä ties mistä, tuloksetta. Pääasia kai etten kastele koipiani tai jää särkille saarroksiin... :D

Tiesittekö muuten, että Unkarissa lopetettiin Kansainvälisen naistenpäivän viettäminen siksi, että sitä pidettiin liian kommunistisena?

Single number

2008-03-06T09:47:00.006Z

Tässä matka-ajanvietteeni Pariisin-reissulla.

Mikähän sudokuissa, noissa koukuttavissa numeronpyörittelypeleissä loppujenlopuksi on niin tenhoavaa? Tiedän kyllä että kaikki eivät kyseisestä aktiviteetista innostu - esimerkiksi molemmat host-vanhemmistani viittaavat moiselle kintaalla - mutta itse lukeudun heihin, jotka saattavat uppoutua jopa tunneiksi nollan ja kympin välissä sijaitsevaan ihmeelliseen maailmaan.

Sudokuissahan on tarkoituksena muodostaa numeroista tai muista toisistaan erotettavissa olevista symboleista latinalaisia neliöitä, eli valmiissa ruudukossa jokaisella rivillä ja jokaisessa sarakkeessa on yksi kappale jokaista mukana olevaa symbolia. (Miksi saan sen kuulostamaan niin monimutkaiselta?) Pelissä tarvitaan lähinnä loogista päättelykykyä, ja vaikeustasoja on monia.

Elin siinä harhaluulossa, että joku tylsään elämäänsä kyllästynyt japanilaisheppu olisi sudokujen kantaisä, vaan tarkempi paneutuminen asiaan todisti toisin. Ilmeisesti jenkkiläistä Howard Garnsia tulee pitää vastuullisena idean kehittelystä; Nousevan Auringon Maassa ensimmäiset sudokut julkaistiin vuonna 1986, eli seitsemän vuotta myöhemmin kuin Ameriikassa. Nimi on kuitenkin jaappanilainen, ja on lyhenne sanoista Sūji wa dokushin ni kagiru. (Ulla voisi esittää oman käännöksensä ennen kuin kerron mikä se minun tietojeni mukaan on. ;D)

Miksi päätin jakaa tämän kaiken kanssanne? En totisesti tiedä. Äidilläni voisi olla jotain sanomista allekirjoittaneen sudokutaidoista, sen verran näppäräksi numeronörtiksi osoittauduin Pariisissa... Argh, TAAS löysin itseni tunkemasta ruudukkoon rivillä jo valmiiksi olevaa numeroa! ja Kyllähän se ehkä vaikuttaa pelin etenemiseen jos samalla rivillä on monta nelosta... olivat vakiomurahduksiani. Varsinainen logiikka-lissu siis.

(Asiaan paneutuminen tapahtui Wikipedian kautta.)

Kukkaronkevennystä vältellen

2008-03-05T16:25:00.002Z

Mihin tammi- ja helmikuu oikein katosivat? En ehtinyt tajuta että hurahtivat jo ohi. Kohta onkin pääsiäinen, ja poikaystäväni tulee vierailulle. :)

Minä ja veljeni tapasimme, ja tapaamme vieläkin, heittää läppää äitimme nuukuudesta - ei hän mitenkään naurettavan pihi ole, mutta sen verran kuitenkin, että aiheesta saa revittyä huumoria. Äiskä itsekin osaa hekotella roopeankkamaisuudelleen.

Repesin pahemman kerran, kun pikkuveljeni oli lähettänyt minulle äidin mukana kortin ja kirjeen, jossa seisoi suunnilleen näin: Alan tulla äitiimme. Tällä tavalla ei nimittäin tarvitse maksaa postimaksua, ja paperikin on yläasteelta peräisin.

View.

Se siitä keväästä

2008-03-04T11:29:00.000Z

Täällä satoi lunta aamulla kun heräsin, ja nyt taas jatkuu. Sakeana.

Pariisihöpötyksen jatkoa

2008-03-04T09:12:00.006Z

Sunnuntaina tormasimme Louvreen, taka-ajatuksena tietenkin se että kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina museoon on vapaa sisäänpääsy. Oli sinne joku muukin keksinyt tunkea, mutta saimme bongattua meitä kiinnostavat taideteokset ja löysimme vielä pihallekin sokkeloisesta ja kolossaalisesta rakennuksesta. (Mona Lisa oli livenä nätimpi kuin kuvissa. Ympärillä parveilevat, kymmenien metrien pituiset ihmiset kuitenkin hankaloittivat huomattavasti kuvan nappaamista, joten en viitsi lykätä surkeita yrityksiäni tänne pilaamaan kenenkään mielikuvia.)

Kukkuu.

Tahdoin välttämättä päästä poseeraamaan tämän neidon viereen, sen verran muikea ilme hänellä. Ei muuten mitään muistikuvaa tyypin henkilöllisyydestä.

Kuuluisa pyramidi museon edustalla.

Louvren jälkeen talsimme Citén saarelle, jolla sijaitsee Notre Damen katedraali. Mussutimme kirkon edustalla herkullisia panineja (lämpimiä, litistettyjä pikkupatonkeja, joiden sisällä on vaikkapa jauhelihaa ja juustoa täytteenä) ja teimme löyhän suunnitelman loppupäivälle.

Rakennus on Notre Dame, joten missä Quasimodo?

Käppäilimme jälleen ympäriinsä Seinen lähettyvillä, aikomuksenamme hankkia vielä viimeiset tuliaiset. Löysimmekin tarkoitukseen mitä sopivimman liikkeen: putiikin seinät ja hyllyt olivat väärällään kodin oviin ripustettavia söpöjä kylttejä, koriste-esineitä, puutarhaan passaavia pikku patsaita, vaatekomeroon sijoitettavia hajustepussukoita...

Bienvenue, Welcome, Salle de bain...

Viimein haimme hotellilta matkalaukkumme ja suuntasimme junalla lentokentälle. Aikaa riitti vielä notkumiseen ja Sudokujen täyttämiseen - taisimme molemmat olla niin uupuneita kaikesta ulkoilmassa ravaamisesta, että silkka hengailu oli aivan tervetullutta. Lentomme lähtivät eri terminaaleista, joten kävin saattamassa maman omalleen: Nähdään kolmen kuukauden päästä!

Perusilmeillä.

Kaiken tämän jälkeen voin suositella Pariisia lämpimästi pistäytymisen arvoisena paikkana. Kaupungissa luulisi riittävän tekemistä jokaisen makuun, kauppoja kaikille kukkaroille ja safkaakin joka lähtöön. Itselleni juuri viikonlopun mittainen reissu oli vallan sopiva. Missähän kaupungissa seuraavaksi tahtoisin käydä... (Itse asiassa tiedän jo vastauksen: Edinburghissa.)

Turisteilua Pariisissa

2008-03-03T09:45:00.010Z

Täällä taas! Selvisin turvallisesti kotiin, epätasaisesta lennosta huolimatta. Matkalaukkunikin löysi perille, koska roudasin sen käsimatkatavarana - muuten saisin varmaankin soitella sen perään tälläkin nimenomaisella hetkellä.

Perjantaina yhytimme äitini kanssa toisemme Pariisin lentokentällä mitä sujuvimmin. Painelimme suoraa päätä rautatieasemalle, ostimme kolmen päivän julkisen liikenteen liput ja hyppäsimme junaan. Sattui sopivasti, että olimme valinneet yöpymispaikaksemme juuri hotelli Apollon, koska se sijaitsee Gare du Nord -rautatieasemaa vastapäätä. Kyseinen asema on ymmärtääkseni yksi kaupungin suurimmista, ja sillä pysähtyvät niin junat, metrot kuin bussitkin.

Kuudennessa kerroksessa sijainneen huoneemme parvekeelta: Gare du Nord.

Perjantaipäivä sujui melko pitkälti kävellessä. Etsimme ensi töiksemme ruokapaikan, minkä jälkeen jatkoimme vaeltelua hotellin lähimaastossa. Poikkesimme joissain liikkeissä ja räpsimme kuvia suomalaisen silmään erikoisista ilmestyksistä.

Kyllä siellä joku varmaan asuu...

Yksi viehättävimmistä putiikeista oli epäilemättä leluihin ja nukkekotikamaan erikoistunut ihanuus. Voitteko kuvitella, että joku on jaksanut valmistaa piskuiseen miniatyyrikokoon ihan kaikkea mitä kodissa voi ajatella tarvitsevan! Oli ruoka-annosta, lavuaaria, seinäkelloa, lämpöpatteria, lemmikkieläintä, vesiväripalettia, lautapeliä... Ja kaiken lisäksi kauppa tuntui käyvän kiitettävän vilkkaasti.

Nukkekotifanaatikkojen unelma.

Lauantaina oli vuorossa vapaamuotoinen nähtävyyskierros. Olimme etukäteen nimenneet joitakin kuuluisia paikkoja, joissa tahdomme käydä, ja ensimmäisenä listalla komeili Eiffel-torni. Ei muuta kuin jonoon heti aamusta.

Kyllä se on valtava.

Hullut raksaäijät kiipivät tornin rakenteissa, sentään turvaköysiin kiinnittyneinä.

Näkymät tornin nokalta olivat melko kauaskantoiset, niin sanoakseni.

Huipulla tuulee, ja sitä rataa. Tornin pohjoispuolella kävi niin voimakas puhuri, että nurkan ympäri kurkistaessa posket lähtivät lerpattamaan etelän suuntaan. Huomatkaa taustalla takakenossa hengaileva jamppa.

Tornin valloituksen jälkeen köpsöttelimme Riemukaarta kohden, ja jonkin matkaa Champs-Élysées -katua ihan vain näkymien takia. Prameisiin merkkiliikkeisiin emme olleet menossa.

Kuten kuvasta näkyy, aurinkokin paistoi välillä. Missään vaiheessa ei satanut, mistä olimme hyvin kiitollisia.

Sacré-Cœur lukeutui paikkoihin, jotka tahdoimme nähdä.

Sunnuntain tekemisiä ja lisää kuvia seuraa hieman myöhemmin, aika ei riitä kaiken selittämiseen juuri nyt. Kaiken kaikkiaan reissumme oli erittäin onnistunut ja virkistävä, joten puimista riittää kyllä vielä pitkäksi aikaa. ;)

Paris, here I come

2008-02-28T21:21:00.003Z

Sain jopa suunnilleen pakattua kaiken mitä tarvitsen viikonlopun aikana. En siis mitään armotonta pakaasia ole mukanani viemässä, vaan itse asiassa päätin olla juonikas ja ottaa matkatavaroita ainoastaan matkustamoon ainakin näin mennessä - lennän nimittäin samaisella KLM:llä, joka on kahdesti peräkkäin hukannut laukkuni. Tällä kertaa saavat siis kadottaa koko tytön jos meinaavat päästä kamoistani eroon.

Taksi tulee hakemaan kello 4.45, joten ihmettelenpä vain miksi vielä kukun pystyssä. Palataan asiaan ensi viikon puolella!

Aikaa väärinkäyttäen

2008-02-28T10:55:00.004Z

Olen kahden päivän aikana saanut kolme kirjettä, mutta en valitettavasti ehtine vastata niihin ennen ensi viikkoa. Tällä hetkellä järkevintä olisi varmaankin keräillä kasaan kamoja joita roudaan muassani Ranskanmaalle, mutta sen sijaan luuhaan tässä koneella tutkimassa tulevan opinahjoni nettisivuja. Tuntuu hassulta ajatella, että puoli vuotta sitten elin viimeisiä päiviä Suomessa ennen tänne lähtöä, ja puolen vuoden kuluttua olen jo aloittanut ammattikorkeakouluopinnot Helsingissä. Niin se aika vain rientää ja elämäntilanne muuttuu.

Sunnuntaina täällä vietetään äitienpäivää, mikä ilmenee kauppojen hyllyillä notkuvina kortteina. Lapset ovat myös kertoneet askartelevansa koulussa ja tarhassa ylläreitä äiskälle. Itse ajattelin pitäytyä siinä kotimaisessa ettei oma äiti-parkani mene aivan sekaisin.

Päivän ärsyttävänä faktana mainittakoon liikenneympyröiden liittymien suille asemoidut liikennevalot. Ei siis sellaisissa normaaleissa mitään, mutta tiedättehän niitä jalankulkijoiden takia pystytettyjä, jotka muuttuvat punaiseksi nappia painamalla? Kiva, kun ensiksi kyttää sopivaa rakoa, sellaisen ilmaannuttua ampaisee ympyrään, ja seuraavassa sekunnissa joutuukin seisahtumaan keskelle karusellia, koska tolpan nokassa vilkkuu punainen ja asvalttiin rustatun tekstin KEEP CLEAR päälle muodostuu parhaassa tapauksessa oikein parijono kun koko hoito tukkeutuu yhden liittymän jumittumisen myötä. Ja sitten tööttäillään, ainakin ruuhka-aikana ja lounasajan loppumishetkillä. No, ei kai asiaa mitenkään toisinkaan saisi järjestettyä, eihän se muuten tältä näyttäisi.

"Kunpa tulisi kesä jo, voisin nukkua laiturilla..."

2008-02-27T21:20:00.005Z

Tänään oli niin keväinen auringonpaiste, että en voi olla haaveilematta kesästä. Säätiedotuksen mukaan Pariisiin on viikonlopuksi luvattu sadetta, mutta lämpöasteita vajaat 15 Celsiusta, joten sitä odotellessa!

Mikään ei silti voita Suomen kesää... Kuvassa minä ja BMW-broidi mökillä (hyvänen aika) kohta kaksi vuotta sitten.

Jos sun lysti on niin pärstää vääntele

2008-02-27T14:12:00.003Z

Kampaaja lyhensi hiuksiani mielestäni hieman liikaa. Vähemmälläkin olisi pärjännyt. Onneksi väristä tuli ihan kelvollinen. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että oman päänsä voisi irroittaa ja laittaa telineeseen. Irtopäätä katselemisvälineenä käyttäen pystyisi parturoimaan omat kutrinsa vaivatta (se nimittäin on vaivalloista näin perinteisin keinoin, olen kokeillut monesti). Eikä tarvitsisi syyttää vääränlaisesta kampauksesta ketään muuta kuin itseään. Miksei kukaan kehittele moista järjestelyä?

Seuraavaksi naamajumppaa jokajampalle:

Mitenkään en ole osasyyllinen näihin ilmeilyihin. En edes välillisesti.

Koisaaminen on taitolaji

2008-02-26T10:12:00.002Z

En osaa enää nukkua. En muista koska viimeksi en olisi ollut väsynyt yöunien jälkeen. Illalla (tai siis yöllä, koska en tietenkään ikinä onnistu koisahtamaan illalla) unettaa kyllä armottomasti, mutta Höyhensaaret kutsuvat vasta yömyöhään, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että aamulla on naula päässä. Tykkään vaan.

Lisäksi olo on epämääräisen tukkoinen mutta ei kuitenkaan flunssainen, joten lienen allerginen jollekin tunnistamattomalle kohteelle. Pitääkin pyytää äiskää välittämään lisää allergialääkettä kun kerran viikonloppuna tapaamme...

Ei kahta ilman kolmatta eikä Skotlantia ilman sadetta - valitetaan nyt oikein urakalla kun vauhtiin päästiin. ;) Eilen, kun kävimme Typykän kanssa jalkaisin noutamassa Jäbän koulusta, vettä tuli siihen malliin että sateenvarjo kääntyi heti avaamisen jälkeen ympäri. Normaalistihan painovoima vetää putoavia objekteja maan keskipistettä kohti, mutta tässä maassa gravitaatiokeskus sijaitsee milloin missäkin. Eilen ilmeisesti saaren eteläkärjen suunnalla. Sontikat olivat siis yhtä tyhjän kanssa. Illaksi suunnittelemani juoksulenkki jäi väliin, menin mieluummin uimahalliin. Säätiedotuksessa annettiinkin sitten näille seuduille varoitus voimakkaista tuulenpuuskista.

Omituisten otusten kerho

2008-02-25T10:22:00.008Z

Kerhoon kuuluvat seuraavat otukset:

Ulko-oven lukko. Lukittava sisäpuoleltakin avaimella. (Hälytysjärjestelmää ei tässä talossa sentään ole. Ainakaan vielä.)
Pyykkikone. Tyyppi sijaitsee keittiössä.
Suihku. Vettä tulee napista painamalla.
Keittiön vesihana. Sijoitettu niin lähelle lavuaarin reunaa, että käsiä viruttaessa, astioita huuhdellessa tai rättiä kastellessa vettä roiskuu väistämättä
tiskipöydälle, joka on puinen.
Yöpöytälamppuni. Syttyy ja sammuu jalustaa tökkäämällä/hipaisemalla (itse asiassa kirkkausasteitakin on kolme, joten kirkkainta havitellessa joutuu nakuttamaan kolmesti), ja reippaana tyttönä olin huitaissut sitä ensimmäisenä yönä, herätäkseni pöllähtäneenä miettimään miksi on niin kirkasta.
Lämmitysjärjestelmä. Jopa pelittää asianmukaisesti!
Televisio. Tai oikeammin Sky TV, jonka lastenkanavilta tuntuu näkyvän Power Rangersejä vuorokauden ympäri - hoidokkieni riemuksi. (Sekin sarja on vuosien saatossa muuttunut aivan jonninjoutavaksi. En väitä että siinä hirveästi olisi järkeä ollut silloinkaan kun itse sitä vauhkona tölläsin, mutta nykyään touhussa on yhä vähemmän ideaa.)

Uuni sen sijaan on oikein kelvollinen yksilö. Siinä on grillin ja normiuunin virkaa tekevä yläuuni, sekä kiertoilmalla toimiva alauuni. Pullia en ole täällä vielä valmistanut, mutta pannaria ja kaksi kakkua on tullut leipaistua. Host-mamalla oli eilen synttärit, joten päätin lauantaina tehdä perinteisen suomalaisen täytekakun. Ensimmäinen yritys ei ottanut noustakseen, mistä suivaantuneena tein heti perään toisen. Muksut olivat välillä auttamassa, mutta olivat niin riitaa haastavia ja levottomia, että jouduin useaan otteeseen komentamaan heidät jäähylle yläkertaan joko yhdessä tai erikseen.

Pilalle menneestä kakusta tulikin hedelmäleivos.

Brittiläisestä kermasta sen verran, että miksi sen on oltava niin paksua?! Vatkatessa se äkkiarvaamatta jämähti kulhon pohjalle, ja koostumus tuntui vain sakenevan ajan myötä. Voiveitsi soveltui levittämiseen ensiolettamusta paremmin... Ei sillä että keittiöstä edelleenkään kumilastaa löytyisi.

Kokolattiamattoa en joudu enää katselemaan, huh helpotusta.

Sää on tänään pilvinen ja siten valaistus ei ole kovin suotuisa kuvien räpsimiseen. Tässä kuitenkin pari otosta viime viikon alkupuolelta:

Auringonlasku ikkunastani.

Pikkuruinen makuuhuoneeni ovensuusta katsottuna.

Lastenhuone. Ihanan väriset seinät!

Host-isä oli vitsaillut vaimolleen, että koska hän taas saa ystävänpäivälahjaksi nallen. Sai mitä tilasi - armottoman suuren kontion. Epäilen, että minä ja hän emme mahtuisi huoneeseeni samanaikaisesti.

Ah autuutta

2008-02-24T13:53:00.002Z

Netti toimii vihdoinkin, joten en ole enää eristyksissä. ;D

Mitähän kaikkea tässä on oikein ehtinyt tapahtua... Huoneeni on nyt järjestyksessä, paitsi että verhot vielä uupuvat. Muutenkin kämppä alkaa olla ihan kodin näköinen. Kevät on aika pitkällä, kukkineen kaikkineen. Viikolla olen hengaillut kavereiden kanssa, käynyt pilateksessa, lenkkeillyt ja säätänyt kaikkea sekalaista. Yritän tässä parhaillani päivittää itseäni maailman tapahtumista ja samalla suunnitella ensi perjantaina ajankohtaiseksi tulevaa Pariisin-reissua.

Luotto -au pair.

Kirjoittelen lisää kunhan saan itseni toimimaan. Kuvia uudesta elinympäristöstäni seuraa myös lähitulevaisuudessa.

Syy vaitioloon

2008-02-20T11:26:00.002Z

Saimme muutettua. Internetin piti toimia heti muuttopäivästä alkaen, mutta sen nyt arvaa aasikin että ei tietenkään toiminut. Eikä välttämättä toimi vielä viikkoon. Ei kai siinä, ollaan ilman sitten.

Uusi kämppä on aika pieni mutta tosi kodikkaan ja mukavan oloinen. Oma huoneeni on sen verran piskuinen, että sängyn, yöpöydän ja kirjoituspöytä-tuoli-yhdistelmän lisäksi sinne mahtuu yksi asukki kääntymään kannoillaan. Koko ei ole minulle ongelma: tuleepahan pidettyä paikat siistinä, koska minimaalisinkin lepsuilu johtaa siltä seisomalta hirvittävään sekasortoon. Laitan kuvia paikasta jahka nettiasiat järjestyvät.

Tulin host-porukoiden työpaikalle tarkistamaan sähköposteja, joita olikin kasaantunut kiitettävä määrä. Yritimme ensiksi yhdistää läppäriäni yliopiston langattomaan verkkoon, mutta eihän siitä mitään tullut. Onneksi host-maman koneella on oikeanlainen näppäimistö. ;)

En siis tiedä milloin seuraavan kerran näytän lärviäni verkossa, mutta pitäkää nyt siihen asti maailma kasassa ja toiminnassa.

Hämäräperäisiä koslia, merkillisiä kaakkeja ja tuittuileva pikkudiiva

2008-02-15T20:26:00.004Z

Sain äkisti inspiraation kynäillä vielä yhden tekstin tälle päivälle. Itse asiassa muusana toimi epäsuorasti vahdittavistani nuorempi... Tässä tarina:

Perheen isä ja vieraana olevat isoisä sekä tämän ystävä ovat uudella kämpällä puuhailemassa jotain, ja äiti lähti hetki sitten kauppaan, laitettuaan ensin lapset nukkumaan. Istuin ensiksi alakerrassa katsomassa uutisia, kun Jäbä tassutteli luokseni kantelemaan siskonsa päänaukomisesta. Äitinsä oli peitellyt molemmat tenavat Jäbän kamariin nukkumaan, koska Jäbän sängyn lisäksi siellä on isoisän väliaikainen peti ja muksut yleensä tykkäävät turista hetken ennen uinahtamista, vaan tänä iltana neiti päättikin heittäytyä häijyksi. (Muutenkin tyttö on koko viikon ajan ollut suorastaan raivostuttavan luupäinen ja rääväsuinen. Alvariinsa kerjäämässä selkäänsä, ja oikeasta osoitteesta vieläpä.) Jäbä siis pyysi minua siirtämään Typykän omaan sänkyynsä ärisemään.

Pyysin tytsyä käyttäytymään siivosti, ja sanoin jääväni hetkeksi tänne yläkertaan huoneeseeni hengailemaan jos vielä tulee ongelmia (ja samalla ryhdyin ajankuluksi kirjoittelemaan). No, ongelmiahan tuli. Jouduin lopulta kantamaan vihaisena parkuvan tinttaliisan omaan punkkaansa, ja vieläpä uhkaamaan säkkipimeydellä jos ei huuto lakkaa. Nyt on hiljaista...

Mutta asiasta vallan toiseen. Onko sinulle koskaan käynyt niin, että kun olet etenemässä tietä pitkin jalkaisin, takaa päin lähestyy auto joka hidastaa ja pysähtyy kohdallesi? Itse muistan neljä sellaista tapausta Skotlannin-ajaltani. Kummallista kyllä, jokainen sattui pimeän laskeuduttua kun olin joko kävelyllä tai juoksulenkillä. Vierelleni seisahtuneilla kuskeilla oli tietysti aivan luonnolliset syyt epäilyttävään käyttäytymiseensä - tai niin ainakin haluan uskoa - joskaan en voinut olla tuntematta hienoista epämukavuuden tuulahdusta villiin laukkaan lähteneen mielikuvitukseni ansiosta.

Laukasta pääsemmekin sulavasti kyseisestä askellajista tunnettuihin eläimiin, nimittäin hevosiin, joita näen päivittäisen autoiluni aikana. Matkalla kodiltamme Typykän tarhalle on kaksi laidunta ja pääsääntöisesti joka päivä vähintään viisi pollea. En ole todellakaan mikään hevoskuiskaaja, mutta mietinpähän vain onko normaalia, että tällä viikolla hyvä ettei joka päivä on vähintään yksi kaakki kellottanut kyljellään. Eikä edes tyyliin "minä söpö heppa tässä rentoudun", vaan "olen raihnainen koni ja retkotan kuin slaagin saaneena". Että hoplaa vaan.

Kyllä se tästä

2008-02-15T10:10:00.004Z

Sähellys-häsläys-säätö-hortoilu-jumitus-vimmastus-hepulointi. Olin eilen illalla pari kaverin kanssa eräässä pubissa (tai missä lie vastaavassa) yliopiston kristillisen järjestön (Christian Union) järjestämässä bänditapahtumassa. Etenkin The One Band -niminen paikallisista nuorista koostuva kokoonpano soitti tunnettujen biisien covereita varsin mukaansatempaavasti. Ilta oli siis mitä miellyttävin, mutta voi sitä väsymystä kun vihdoin raahauduin kotiin ja saman tien punkkaan. Kaiken lisäksi näin koko yön todella merkillisiä ja PITKÄSTYTTÄVIÄ unia, ja muistan miten yhdessä vaiheessa ajattelin, että koittaisi jo aamu kun ei millään kiinnostaisi tylsistyä oman mielensä tuotoksista.

Ja nyt pitäisi siis pakata kamat suunnilleen kasaan. Jos oikein ymmärsin, muutamme huomenna oikeastaan kaiken muun paitsi patjat ja keittiön pöydän. Uuden kämpän kylpyhuoneessa oli toistaiseksi jotain häikkää, mistä johtuen viettänemme vielä lauantain ja sunnuntain välisen yön täällä. En yhtään tiedä joudanko huomenissa tietokoneelle, mutta muuttoraportointia seuraa tietysti mitä pikimmiten.

Äkillisen kuningasidean siivittämänä päätimme muuten äiskän kanssa rykäistä kahden viikon päästä viikonloppulomalle Ranskan pääkaupunkiin. Mama vanhana Pariisinkävijänä (viime visiitti reilausreissulla v. -76 tai jotain sinne päin) varmasti esittelee minulle kaupungin menomestat. Itse sen sijaan tunnen tietysti pahamaineisen epäselvänä pidetyn Charles de Gaulle -lentokentän yhtä hyvin kuin rotta reviirinsä - kävinhän siellä kääntymässä putkeen menneellä kotimatkallani joulun alla. Mikään ei voi mennä pieleen. Etenkin kun ottaa huomioon mutsin suunnistustaidot (tarina täällä) ja oman mäihäni veskojen perilletulon suhteen (ties vaikka jatkaisin laukunhukkaamisputkeani neljään kertaan peräkkäin). ;) Hauskaa viikonloppua itse kullekin!

Madhouse

2008-02-14T10:02:00.007Z

Päivä ei ole vielä puolessa ja olen vain jolkotellut ympäriinsä kuin mikäkin sudenroikale. Paitsi että olen siis siinä ravaamisen ohella suorittanut kaikenmaailman pikkuaskareita, sitä eivät sudet tee.

Muutto lähestyy vääjämättä, ja tulin ajatelleeksi että olen tätä ennen muuttanut vain kahdesti. Molempina kertoina olin alle kymmenvuotias, joten osallisuuteni tapahtumiin lieni melko minimaalinen. Veljien ja kavereiden muuttamisia olen tässä parin vuoden sisällä päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä, olenpa myös osallistunut joihinkin.

En usko että tänne Skotlantiin tuloani voi laskea muuttamiseksi, koska en raahannut mukanani juuri muuta kuin Raamatun, kuteita ja tietokoneen enkä ilmoitellut Kelaan tai muualle häipymisestäni, mutta aivan varmasti ylihuomenna on kyse juurikin muuttamisesta eikä mistään muusta. Hassua. Lisään siis Have you ever -listaani kohdan muuttanut ulkomailla?

Kaikesta huolimatta tänään on Ystävänpäivä tai Valentine's Day, kuten George sanoo, minkä vuoksi leipaisin eilen mokkaruutuja mr Harhan ohjeen mukaan:

Tästä huushollista ei löydy lastaa, joten levitin kuorrutuksen lusikalla, ja koin pakottavaa tarvetta piirtää sillä sydämen koska pinta nyt muutenkin oli niin epätasainen. Host-maman mielestä tekele maistuu liian hyvältä, joten hyvä resepti, Harha!

Nyt lähden jatkamaan touhuamista. Hyvää ystävänpäivää kaikille, ja synttärionnea Emuliinille! (Niin ja sori muuten kaikki te, joille meinasin lähettää kortin tämän kaupallisuuden multihuipentuman johdosta, mutta en vain millään ehtinyt ja saanut aikaiseksi... Tykkään teistä silti!)

P.S. Hyi, kolme huutomerkkiä yhdessä tekstissä.

Näin

2008-02-13T18:15:00.002Z

Huh, kiirettä on pitänyt tänäänkin. Paitsi aamulla kyllä otin rennosti ja kävin taas rannalla käppäilemässä (ja keräämässä simpukoita, niin ikään taas) koska aurinko helotti täydeltä taivaalta. Siitä se kiireily sitten alkoikin, eikä lopu vielä hetkeen. Olen aivan kohta lähdössä Pilates-tunnille, ja voi olla että nyt olen oikeasti eksymässä, koska merisumu lykkäsi taas sakean ahterinsa näille seuduille. Lisää turinaa myöhemmin, nyt kiidän!

Aurinko armas

2008-02-12T14:42:00.000Z

Tylsyyden ylistys: en ollut eilen lähelläkään eksymistä. Mikä pettymys! Näkyvyys oli kyllä paikoin aika huono, mutta veikkaan että sumu olisi ollut merenrannassa kaikkein sakeimmillaan. Ensi kerralla sinne siis...

Tänään painuin heti aamusta rannalle, koska vaikka säätä ei lämpöasteilla (siinä vaiheessa) ollut pilattu, pilviä ei näkynyt missään eikä tuulikaan pahemmin vaivannut.

Aurinko lämmitti mukavasti, ja keskipäivään mennessä lämpötila oli kivunnut noin 12 Celsiukseen.

Laskuveden aikaansaannosta.

Lopuksi könysin vielä kukkulalle pällistelemään.

Katsokaapas tarkemmin ulapalla siintäviä aluksia. Järkyttävän kokoisia!

Käväisimme ohimennen Typykän kanssa uudella kämpällä vilkaisemassa, ja hyvällä mallilla vaikutti olevan. Keittiö on aivan valmis, samaten katto, seinät, ovet ja ovenpielet. Lauantaina kuulemma pitäisi päästä jo yöpymäänkin tuliterässä kodissa.

Eksytään kaikki kilvan nyt heti, jooko?

2008-02-11T16:33:00.001Z

Sumu ja tuuli eivät mielestäni jotenki käy yksiin. Kuvittelisi, että tuuli hajottaisi sumun, eikö vain? No, näin ei todellakaan ole näreet ainakaan täällä päin maailmaa.

Tasan kaksi tuntia sitten näkymä eräästä yläkerran ikkunasta näytti tältä:

Päivä on ollut äkillisen aurinkoinen, joten pahamaineinen merisumu eli haar tiesi tilaisuutensa koittaneen ja ryhtyi työntymään kaupunkiin mereltä päin. Kuvasta ei ehkä ilmene, että harmaan pilvimassan tilalla pitäisi näkyä kukkuloita. Asumme sen verran korkealla, että sain useamman tunnin ajan seurata sumun etenemistä - tai siis odottelin innoissani että se jo ilmaantuisi näillekin nurkille.

Sama näkymä pari minuuttia sitten.

Tässä sumussa on jotain perin pahaenteistä ja jopa lähes pelottavaa. Fiilis on kuin suoraan jostain kauhuleffasta: puut ja pensaat heiluvat tuulen voimasta ja valkoiset pilventapaiset vyöryvät ikkunani editse. Ajattelin kaikesta huolimatta lähteä juoksulenkille nyt kun siihen on tilaisuus, joten hyvällä säkällä onnistun vielä eksymään! Jos minusta ei kuulu mitään huomisiltaan mennessä, harhailen edelleen jossain Skotlannin aavoilla nummilla. ;)

Kuvat puhukoot puolestaan

2008-02-11T12:20:00.001Z

Tässä vielä ceilidhistä kaverin kameralla otettu kuva. Meneillään lastenkutsuilta tuttu tuolileikki, jossa porukka kiertää istuimia niin kauan kuin musiikki soi, ja sen lakatessa jokainen yrittää istuttaa ahterinsa vapaalle tuolille. Pelissä oli oikeasti mukana poikiakin, kuvassa vain sattuu näkymään runsaasti hameväkeä.

Norski ja minä synttäripippaloissa. Ilmapallo kävi päälle.

Eräs tytöistä oli valmistanut synttärisankarille kakun lahjaksi. Kirjaimia löytyi kuulemma hieman huononlaisesti...

Kuvan kakku puolestaan oli juhlakalun itsensä leipoma, ja sitä kantava tyttö edellisen leipomuksen luoja. Mikä ihmeen hinku täkäläisillä on tomusokerikuorrutteisiin suklaakakkuihin? (Taustalla Skotlannin lippu - hienot värit, eikö vain?)

Lopuksi vielä naamakuva hra Päivänkakkarantapaisesta. Täällä on näin keväistä. ;)

Menossa monessa

2008-02-10T23:24:00.000Z

Oli muuten menojentäyteinen viikonloppu, ei muuta voi sanoa. Eilen päivällä pääsin pitkästä aikaa ultimatetreeneihin, ja oli kyllä tosi nastaa lennättää kiekkoa näin pitkän (eli useamman kuukauden) treenitauon jälkeen! Aiemmat taidot eivät olleet onneksi kadonneet mihinkään, ja saman tutun porukan kanssa oli hauskaa heittää pelivälineen lisäksi läppää. Oli kieltämättä hassu fiilis pelata helmikuussa nurmikentällä, ja vielä shortseissa ja t-paidassa, mutta toisaalta lämpöasteita oli kyllä noin 13. Ei tätä Skotlannin kevättä voi muuta kuin rakastaa. ;)

Iltasella huristelin sitten erään ultimatetytön synttäri-illanviettoon. Otin matkalta kyytiini niin ikään liitokiekon kautta tutun norjalaistytön, jonka kanssa oli hauskaa yhdessä päivitellä kummallisia skottitapoja. Ilmeni, että kohtaamme välillä samanlaisia vaikeuksia seurata suuremmassa porukassa käytävää keskustelua, koska keskenään skotit äityvät puhumaan varsin murtaen, epäselvästi ja mumisevasti. Hoksasimme myös, että tapaamme vastaavankaltaisissa epämääräisissä tilanteissa toimia juuri samoin: seuraamme katseellamme kutakin vuorossa olevaa puhujaa, hymyilemme ja nyökkäilemme, sekä tietysti remahdamme nauramaan silloin kuin muutkin. Illan aikana sattui monesti niin, että katsahdimme toisiamme kun emme syystä tai toisesta pysyneet kärryillä, ja virnistelimme: Just nod and smile! Onneksi kaverimme ovat kuitenkin reiluja ja pyrkivät ottamaan huomioon vajavaisen kuullunymmärtämisemme.

Tänään kävin kahdesti kirkolla, ensiksi aamukokouksessa ja pari tuntia sitten nuortenillassa. Väliin mahtui muutama tunti lapsenvahtimista. Tuleva viikko saattaa olla rankin tähän mennessä, koska uuden talon kunnostus on aivan loppusuoralla, ja muuttamaan pitäisi ilmeisesti päästä viikonloppuna. Tämä tietää ilman muuta lisää hommia minullekin, mutta eihän tänne lomailemaan tultukaan. Vanhaan osoitteeseeni ei siis kannattane enää lähettää mitään, vaikka kyllä postin perille pitäisi tulla sitäkin kautta. (Uusi tiennimi on Cairnside, ihan vain selkeyden vuoksi.)

Nyt mietin vielä että miksiköhän en ole jo nukkumassa jos kerran ensi viikosta on tulossa uuvuttava...

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

2008-02-09T10:06:00.000Z

Nyt olen siis kokenut aidon skotlantilaisen ceilidhin, vaikkakin melko epävirallisen. Yhtä kaikki, voisin kuvailla tilaisuutta viidellä sanalla: it was so much fun!

Näyttää hieman sekasortoiselta (ja sitä se ajoittain olikin), mutta esimerkiksi etualalla oleva pari vetää melko oikeaoppisesti. Tanssit olivat nopeatempoisia, kahdeksantahtisia ja mielestäni ihan mahdollisia oppia. Vastaavaan en ole törmännyt Suomessa. Vanhojentanssipyörähdykset kalpenevat totaalisesti tämän menon rinnalla. (Linssissä oli nähtävästi jotain kökköä, sepä miellyttävää.)

Melkein kaikki pojat olivat sonnustautuneet kilttiin!

Nämä kaksi laittoivat jalalla viimeisen päälle koreasti. Menevät muuten naimisiin tulevana kesänä.

Tanssahtelun lomassa tarjottiin stovies-nimistä perinteistä skottimurkinaa - perunaa, nautaa ja sipulia se ainakin sisälsi. Nyt kuvaa tarkemmin katsellessani totean, että enpä todellakaan tajunnut miten epäilyttävän näköistä systeemiä mätin naamaani, salissa oli nimittäin sen verran himmeä valaistus.

Tunnistamaton esine kuvan oikeassa reunassa on lusikka...

Tämä kuva on kilttien takia. Mitäs pidätte? Omasta mielestäni kyseiset asusteet eivät ole ollenkaan hullumman näköisiä, oikein käytettyinä siis. Aluksi oli kyllä kieltämättä hassua nähdä tuttuja poikia niin tälläytyneenä. :D

Pikku pätkä tanssista, jonka itsekin onnistuin oppimaan illan aikana. Ei mikään paras kuvanlaatu, mutta kyllä siitä jotain selvää saa.

TJ viikonloppuun 1

2008-02-07T21:05:00.001Z

Oho, huomenna on taas perjantai. Ja seurakuntaporukan järjestämä ceilidh. (Skottitanssia, siis. Näin muistinvirkistykseksi.) Pelkään pahoin, että teen itseni täysin naurunalaiseksi. Itsensähäväistyskynnykseni on kuitenkin vuosien saatossa madaltunut lähes olemattomaksi, joten ei se mitään.

Tuli hassu tunne kun vilkaisin kalenteria, ja tajusin viettäneeni täällä kohta taas viisi viikkoa. Muistan, kuinka alussa pysyin varmaan kymmenennelle viikolle asti mukana laskuissa: Kolme viikkoa ja viis päivää... Kas, neljä viikkoa ja kaks päivää... Viis viikkoa jo! En siis tietenkään joka ilta piirtänyt rastia seinään, tai muuta yhtä elämätöntä, mutta aivan eri lailla pysyi mielessä ajan kulku. Tätä nykyä viikot vilahtelevat ohi kuin lapsuuden kesälomapäivät, ilman että ehdin edes parin päivän välein havahtua tiedostamaan monennenko viikon monenteenko aamuun sain taas armon herätä.

Au pair -aikani alkaa siis olla alle puolessavälissä. Suomeen palautuminen, kesäloma ja opiskelut lähestyvät, ja sen mukaisesti myös niiden miettiminen ja suorastaan vatvominen. Ei sillä että kokisin ajatuksen lähitulevaisuudesta vastenmieliseksi - kaikki suunnitelmat vain eivät ole vielä täysin loksahtaneet sijoilleen. Elän kuitenkin siinä vakaassa uskossa, että kaikki lopulta järjestyy parhain päin. Ja aion kyllä ottaa kaiken irti tästä jäljellä olevasta skotteilustani!

Arvaa kuka!

2008-02-06T21:12:00.001Z

Hah!

Eivät ehkä ole aivan oikeaoppisen näköisiä, mutta väittäisin että heti silti tietää mistä leivoksesta on kyse. Ja vievät kielen mennessään. ;)